Huittisten keskustan kehittämiseksi on laadittu kuusi hienoa suunnitelmaa. Kilpailutyöt ovat näytillä kaupungintalon ala-aulassa ja niihin kannattaa käydä tutustumassa muidenkin kuin huittislaisten. Itse ihailin erityisesti ideoita, joissa oli nostettu esiin vesielementtejä. Pukinojan kupeeseenkin oli eräässä ehdotuksessa kaavailtu viehättävää terassikahvilaa. Nythän moni ajelee kyseisen paikan ohi huomaamatta koko Pukinojaa.
Keskustan kehittämiseksi tulleita ehdotuksia esiteltiin Huittisissa viikko sitten. Pöytäpuheissakin vilahteli useasti vesi ja miten jo pienilläkin vesiaiheilla voidaan luoda viihtyisyyttä. Etenkin, jos ne kumpuavat edes pienen pienistä luonnon itsensä tarjoamista mahdollisuuksista.
Miten upea onkaan sijainniltaan Sastamalan Vammalan keskusta. Itse emme aina näe metsää puilta, mutta esimerkiksi joka ainoa ulkopaikkakuntalainen vieraani on aina ihastuneena ihmetellyt, onko meidän ympärillä tosiaankin niin paljon vettä.
Voisiko Kokemäenjoen ilmaiseksi tarjoaman mahdollisuuden hyödyntää paremmin Vammalassakin? Nyt ainakin otetaan yksi iso askel siihen suuntaan, sillä pitkään kaivattu matkailun valttikortti, M/s Liekovesi, on palaamassa kotivesilleen.






