Neito ja Sastamala kauneimmillaan – 17-vuotiasta juhlistettiin muun muassa Sibeliuksella

Juhla saa alkaa, Duo Lehtinen & Lipasti, eli Pauliina Lehtinen viulu ja Sakari Lipasti piano, soittavat aluksi Suomalaisia mielenmaisemia. Sibeliusta aluksi tietenkin.

Muistanet, kun Sastamalan kaupunki syntyi juhlavasti vuonna 2009. Viime lauantaina vietettiin Sastamala-päivää, kaupunki täytti jo 17 vuotta ja oli syysasussaan kauneimmillaan, niin kuin neidoistakin laulussa sanotaan. Samalla juhlistettiin myös Aleksis Kiven päivää ja suomalaisen kirjallisuuden päivää.

Sastamala-päivän juhlaa vietettiin kolmatta kertaa Kulttuuritalo Jaatsilla Vammalassa, kertoi kulttuuripalvelupäällikkö Päivi Mäki-Kerttula. Tällä kertaa tapahtuma sai musiikin rinnalle improvisaatiokuvataidetta, taiteilija Valtteri Lipasti maalasi kolme öljyvärityötä, yhden jokaista musiikkituokin osiota kohden. Taulut syntyivät noin reilussa kahdessakymmenessä minuutissa sävelten inspiroimana. Taiteilija ”huutokauppasi” taulut niiden syntymisen jälkeen, kaikki maalaukset saivatkin uuden kodin.

Kahvittelukin Jaatsilla on juhlavaa, aidot posliinikupit ja kuuluistat Akselin viiksipikkuleivät maistuvat. Kahvipannun ääressä kymmeniä ja kymmeniä kuppeja juhlassa täyttänyt taiteilija, opettaja ja tuottaja Kati Juurikka.

Heikki Mäkisen suurikokoiset ja värikkäät taulut saivat Jaatsin huoneisiin tunnelmaa Duo Lehtisen & Lipastin soittaessa eri teemaisia musiikillisia helmiä kolmen eri osion verran. Juhlakahvittelusta vastasi Kätevä ry jo kuuluisiksi tulleiden Akselin viikset -pikkuleipien muodossa. Jaatsi on tunnetun taiteilijan lapsuudenkoti, jossa hän aloitteli nuorukaisena taiteilijanuraansa.

Sastamala 17 vuotta -juhla kestää vuoden loppuun asti Jaatsilla. Heikki Mäkisen näyttely jatkuu 25.10 saakka. Pian tämän jälkeen kulttuuritalossa aukeaa Viia-Marinka Pihlajamäen ja Yrjö Pihlajamäen Memento mori -näyttely. Joulukuussa seinillä nähdään Hannu Moilasen elämäni-valokuvia vuosilta 1980-2026. Talossa on esillä myös pysyvä kaupungin omien taidekokoelmien näyttely.

Jaatsi on yksi Sastamalan helmistä. Ensi vuoden näyttelyajat ovat parhaillaan Kulttuuritaloon haettavissa. Onko sinun vuorosi astua estraadille osana Jaatsin historiaa?

Teksti ja kuvat: Hannu Moilanen

Inspiraatiotaidetta tilaisuudessa tehnyt taiteilija Valtteri Lipasti kertoo tekemästään työstä. Haluaako joku huutaa tämän itselleen?
Taiteilija Heikki Mäkisen taide on yhtä värikästä kuin syksyinen puisto Jaatsin ikkunan takana. Taiteilijan teokset ovat syntyneet vuosina 1982-2013.
Konsertti täydelle salille Jaatilla jatkuu pienen kahvituokion jälkeen. Luvassa Duolla on nyt Luontokuvia-teemaa, ensin soi Sibeliuksen kuusi, kunhan luonnon taustaäänet myös kaiuttimista saadaan kuuluviin.
Lopuksi kiitos ja kuvaus tilaisuuden pääesiintyjille. Vasemmalla Sakari Lipasti, Pauliina Lehtinen ja taiteilija Valtteri Lipasti.

Jätä kommentti