Viime viikolla Alueviestissä julkaistussa yleisönosastokirjoituksessa kirkkovaltuutettu Leevi Karisalmi tulkitsee viime aikoina yhä vahvemmin keskusteluun nousseita asioita väärin ikään kuin ei ymmärtäisi, mistä puhutaan analysoitaessa puoluepolitiikan ja kirkon vaalien suhdetta. Keskustelujen ytimessä on ollut aivan muu kuin mistä hän kirjoittaa.

Puoluepoliittinen aktiivisuus on Suomen lain perusteella valtion ja kuntien demokraattisen päätöksentekojärjestelmän perusta.

Myös kansankirkon vaaleissa puoluepoliittisten ryhmien aktiivisuus on lähtökohtaisesti positiivinen asia, mutta kirkkolain perusteella se ei ole kirkon demokraattisen päätöksentekojärjestelmän perusta. Siksi ongelma on, jos seurakuntavaaleissa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin äänestää valtio- ja kuntajärjestelmää varten perustettujen puolueiden toimesta asetettujen valitsijayhdistysten ehdokkaita.

Poliittisesti aktiivisten ihmisten vastakohta ovat puolueisiin sitoutumattomat ihmiset. Puoluejäsenyysmittarilla mitattuna heitä on maassamme ylivoimainen enemmistö. Tätä joukkoa ei tule milloinkaan vähätellä, ei varsinkaan kansankirkossa. Siinä joukossa on valtavasti myös ns. maan hiljaisia.

Maassamme on ollut ja on yhä tavattoman paljon muutakin aktiivisuutta kuin puolueaktiivisuus. Yksi yhteiskunnallisen aktiivisuuden muoto on esimerkiksi vapaaehtoistyö, johon osallistuu valtava joukko ihmisiä. Tätä joukkoa oli muun muassa se, joka jälleenrakensi Tyrvään vanhan kirkon talkoilla.

Monet ovat vahvasti sitä mieltä, että he eivät halua äänestää ollenkaan, jos kirkonkin vaaleissa on äänestettävä vain poliittisten puolueiden asettamia ehdokkaita. Se ei johdu siitä, etteivätkö he voisi äänestää yhteiskunnallisissa vaaleissa poliittisia puolueita, koska koko järjestelmä perustuu vain siihen.

Sen sijaan kirkollisten vaalien osalta he katsovat, että kirkkoa on johdettava vailla puoluesidonnaisuutta ja ennen kaikkea kansankirkon syvimmästä olemuksesta käsin.

Raimo Murtomäki
seurakuntavaaliehdokas
Sastamalan seurakunnan rakentajien valitsijayhdistys