Liikkuvan poliisin Tampereen yksikkö kuvailee viikonlopun iltoja rauhattomiksi liikenteessä.
Partiot ottivat Pirkanmaalla ja Satakunnan puolella kiinni useita kaahareita. Liikennevalvonnan yhteydessä tuli ilmi myös huumausainerikoksia. Esimerkiksi Nokialla epäkuntoisen auton kuljettaja puhalsi niukasti alle rangaistavuuden rajan, mutta jutun tiimoilta jäi poliisin haltuun sekä amfetamiinia että kannabista kohtalaisen tuntuvat määrät.
Moottoripyörien ja mopojen keulimisiin ja lukuisiin muihin liikenneturvallisuutta vaarantaneisiin tekoihin poliisi joutui myös puuttumaan. Kaksipyöräisten kuljettajia poliisi muistuttaa alkavasta syksystä. Puista putoavat lehdet kosteina tienpinnassa tekevät ajoradat yllättävän liukkaiksi.






