Niille kotipaikkakuntalaisille, joille ei vielä ole korviin kantautunut, että Tyrvään tytöt ovat palanneet kotikonnuille, niin kyllä vain, kotona ollaan! Reilu kuukausi takaperin varasimme lennot Mumbaista Munchenin kautta Helsinkiin, kun alkoi kotiinpaluu kutkutella oikein urakalla. Uskottelimme kaikille, että tulemme kotiin maaliskuun loppupuolella, jotta pääsisimme yllättämään meitä ikävöineet ystävät ja perheen. Yllätys onnistui melko hyvin muutaman kätyrin avulla, joilta taitavasti sniikkailimme tietoja läheistemme olinpaikoista ja -ajoista.
Balilta meidän oli tarkoitus lähteä jo paljon aikasemmin Singaporeen, mutta Bali osoittautui helpoksi paikaksi levyttää viimeiset reissupäivät, eikä oltaisi enää pystytty venyttämään penniä vähän kalliimpaan Singaporeen. Balilla siis viihdyimme kaiken kaikkiaan melkein kolme viikkoa. Hotlan saimme sopuhintaan diilillä “mitä enemmän öitä sitä halvempi hinta” ja paikallisen perheen pyörittämä guesthouse olikin mainio paikka yöpyä melkein 20 yötä.. Niinkuin Laura jo kertoikin edellisessä blogissa, Bali on erittäin suosittu turrekohde aussien keskuudessa lentohintojen sekä sijainnin vuoksi. Paikalliset puhuvat yllättävän hyvää englantia verrattuna muihin aasialaisiin ja heidän kanssaan on helppo tulla juttuun. Niimpä juutuimme tälle aussien valloittamalle saarelle pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus, mutta hyvä niin. Kun paluulennot kotiin oli varattu ja päivä iskostunut lujaa päänuppiin, teki mieli vain olla ja nauttia viimeisistä parista viikosta reissunpäällä. Takki oli aika tyhjä enää kokemaan, kiertämään, tutustumaan tai opettelemaan uutta. Australiassa vielä sitkeästi lueskelin netistä erinäisistä kiehtovista kohteista Balilla ja latelin Lauralle vaihtoehtojen kirjoa mitä voisimme tehdä ja minne mennä. Paikanpäälle päästyämme kummallakaan ei enää riittänyt paukkuja uusiin megaseikkailuihin ja tilitiedot eivät antaneet aihetta riemunkiljahduksiin, ja niin päivät kuluivat. Nukuimme hyviä öitä, teimme tuttavuutta niin paikallisten kuin turistienkin kanssa ja vähän juhlimme niin reissumme ihanuutta kuin myös mielessämme kuplivaa kotiinpaluuta.
Jotain kunnollista saimme kuitenkin aikaiseksi, eli surffaus. Kaikesta huolimatta surffauksesta emme luopuneet silläkään pelolla, että junalippuihin ei Tikkurila-Tampere välille riitä rahat. Balihan on surffauksen mekka, ja surffareita sekä aaltoja on kaiken tasoisille surffareille ja populaa sitä harrastamaan saapuu kaikista maailman kolkista. Minä oon aikoinani Argentiinassa viettämäni vaihtovuoden aikana ottanut jo tatsia surffauksen saloihin, ja Laura lähti touhuun mukaan ihan untuvikkona. Otimme tunniksi yhteisen opettajan, joka oli paikallinen surffarikaveri ja opettanut surffausta jo vuosia. Rannalla suoritetun kahden minuutin kuivaharjoittelun jälkeen paukimme suoraan aaltojen sekaan opettaja mukanamme. Vesiurheilu sujui yllättävän hyvin ja neitsytsurffaaja Laura dominoi laudan päällä kuin vanha konkari konsanaan. Opettaja auttoi ja neuvoi meitä vuorotellen, ja tunnin jälkeen saimme jäädä lautojen kanssa aaltojen armoille ihan keskenämme. Välillä pidimme breikkiä rannalla aurinkovarjojen alla, ja palasimme taas mereen harjoittelemaan vielä lisää. Kummatkin pääsivät laudan päälle ja pysyivät pystyssä aallon harjalla, joten etenimme ihan hyvin. Hauskaa oli katsella kaiken ikäisiä ja kokoisia ihmisiä surffailemassa päivästä toiseen, taitavia 5-vuotiaita skidejä, mimmiporukoita, eläkeläis-pappoja.. jotkut olivat kosketuksissa surffilaudan kanssa ensimmäistä kertaa elämässään, osa jo vanhoja tekijöitä. Surffaus on yllättävän kevyen näköistä toimintaa biitsiltä tsiikailtuna, mutta itseteossa se käy vallan mainiosti raskaasta urheilulajista, teki siis ihan hyvää meille kahdelle!
Tarkoituksena oli siis lähteä Balilta Singaporen kautta Mumbaihin jo paljon aikaisemmin, mutta säälittävä rahapula, jolla olisi pitänyt maksaa Intian viisumit, sai meidät jäämään Balille. Singaporeen ja Mumbaihin tutustumiset jäivät siis lentojen vaihtojen tasolle, mutta ompahan hyvä syy lähteä niihin joskus uudestaan! Balilta lähdettiin siis maanantaina 24.helmikuuta iltalennolla kohti Singaporea. Kaikki tämä tuntui jo kotimatkan alulta, sillä meillä oli edessä enää neljä lentoa ja kolme vaihtoa. Kahden ja puolen tunnin lento Balilta Singaporeen oli helppoa kauraa ja Singaporen lentokentällä meitä odotti kahdeksan tunnin odottelu, joka sujui rattoisissa tunnelmissa tsiikaamalla Putous, käymällä läpi reissun valokuvia ja pohtimalla mitä syömme ensimmäisenä kun pääsemme kotimaahan. Kahdeksan tunnin odottelun jälkeen starttasimme reilun seitsemän tunnin lennolle kohti Intian Mumbaita. Mumbain kentälle päästyämme meidät ohjattiin terminaaliin, josta jatkolentomme Muncheniin lähti. Kolmentoista tunnin odotus Mumbain kentällä meinasi käydä hermoja raastavaksi, koska taxfree ei hyväksynyt mitään pankkikortteja maksuvälineeksi, ainoastaan käteinen oli käypää kamaa. Meillä oli tietysti kaikenlaista muuta valuuttaa käteisenä kuin Intian rupioita, emmehän olleet käyneet lentokentän ulkopuolella lainkaan. Rahanvaihtopiste oli siis hakusessa seuraavaksi, kolmentoista tunnin aikana on nimittäin saatava edes juomavettä ja sitä ei ilman rahaa heru. Infotiskin täti kertoi, että rahanvaihtopistettä ei terminaalin sisällä ole ja ulkopuolella olevalle rahanvaihtopisteelle me emme pääse koska meillä ei ole viisumeita. Jippii, taas rahattomana ja aika kädettömänäkin. Asian selvittely vaati aikansa, mutta väitteistä huolimatta löysimme terminaalista kahvilan, jossa oli korttikoneet ja maksu Visalla onnistui kuin onnistuikin. Kunnon leiriytyminen houkutteleville sohville ja leffamaratooni saattoi alkaa, jako sujui hyvin kun toinen katsoi leffan, toinen nukkui, taas toinen nukkui ja toinen katsoi leffan. Terminaalissa melko pitkän istuskelun jälkeen alkoi puuduttava yhdeksän tunnin lento kohti Saksaa. Siinä vaiheessa takana oli jo melko monta matkustustuntia, joten uni maittoi hyvin molemmille ja pitkä lento sujui yllättävän kivuttomasti. Saksan kentällä kolmen tunnin vaihtoaika tuntui pieneltä ja oli kihelmöivää hengittää euroopan rapsakkaa talvi-ilmaa keuhkoihinsa. Parin tunnin lento Helsinki-Vantaalle ja olimme kotona. Sama tuttu kotimaa kuin aina ennenkin, mutta tuntui hyvältä olla turvallisesti perillä kevyen 50 tunnin matkustamisen jälkeen. Tikkurilasta otimme junan Tampereelle ja sieltä yksi kätyrikavereistamme tuli hakemaan meidät kotiin. Lauralla oli tässä kohtaa vielä varvastossut sinnikkäästi jalassa.
Nyt melkein kolme viikkoa kotiin paluun jälkeen arki on jo tasaantunut, töissä käydään ahkeraan ja normaali elämänrytmi on taas tavoitettu. Mä olen jo kerennyt muuttaan Helsinkiin töiden perässä ja Laura vaikuttaa suurimmaksi osaksi Tampereella, vaikka asuukin ainakin vielä kotona. Paljon on siis ehtinyt tapahtua kolmessakin viikossa. Alussa oli tietysti ihanaa nähdä ystäviä ja perhettä, käydä tutuissa paikoissa ja ihmetellä kotipaikkojen tuttua ja turvallista ilmettä, mikä ei ole muuttunut suuntaan eikä toiseen. Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin palata kotiin pitkän tauon jälkeen. Tullakseen on lähdettävä.
Maria
Kiitokset vielä kaikille blogin lukijoille, iloista palautetta on tullut ihan huikeasti. Toivottavasti pääsemme vielä tulevaisuudesakkin kirjoittelemaan matkakertomuksia. Kiitos.
