Sastamalaan kaksi avustusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaille rakennuksille

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaille kohteille on myönnetty rakennusperinnön hoitoavustukset.

Sastamalaan tuli kaksi avustustusta. Nuupalaan myönnettiin vuonna 1929 rakennetun asuinrakennuksen kolmiorimahuopakatteen kunnostamiseen 1 200 euroa ja Peevolaan vuonna 1957 rakennetun asuinrakennuksen ovien sekä ikkunoiden kunnostamiseen 3 000 euroa.

Koko Pirkanmaalla avustuksen sai 29 kohdetta, kun hakemuksia tuli 64. Yhteensä jaossa oli 93 000 euroa. Yksittäiset summat vaihtelevat 1 100 eurosta 10 000 euroon.

Pirkanmaan ELY-keskus painotti avustuksia myöntäessään asiantuntevan suunnittelun ja kuntotutkimusten merkitystä arvokkaiden rakennusten kunnostuksessa. Myös kohteen säilymiseen ensisijaisesti vaikuttavia toimenpiteitä, korjaustoimenpiteiden kiireellisyyttä ja hyvien korjausesimerkkien saamista eri puolille Pirkanmaata pidettiin tärkeänä.