Sastamalan seudun mielenterveysseura ry, Porin Sininauha ry, Rauman Seudun Katulähetys ry ja Silta-Valmennusyhdistys Tampereelta ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Yhdistykset pyrkivät tukemaan heikoimmassa asemassa olevia kansalaisia Pirkanmaalla ja Satakunnassa.
Palvelut tuotetaan uudessa yhteistyömallissa yhdistyspohjaisesti, ja mahdollinen voitto kohdennetaan täysimääräisesti alueellisen hyvinvoinnin kehittämiseen, esimerkiksi lasten ja nuorten parissa tehtävään työhön, mielenterveyden edistämiseen tai vapaaehtoistyön mahdollistamiseen.
“Järjestöjen kohtaama haastava kohderyhmä kasvaa tasaisesti samoin kuin tukea tarvitsevien henkilöiden haasteiden moniuloitteisuus. Esimerkiksi asunnoton tarvitsee usein tukea terveysongelmiin ja leipäjonossa oleva työllistymisen tukemiseen”, sanoo Sastamalan seudun mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Ari Tiensuu.
Tiensuun mukaan joka toinen suomalainen sairastaa jotakin mielenterveyden häiriötä elämänsä aikana. Uudessa yhteistyössä järjestöt voivat hyödyntää toistensa erityisosaamista siten, että ihmiset tulevat saamaan kokonaisvaltaisempaa tukea elämän haasteisiin.
“Näin toimimalla tuettujen henkilöiden pääseminen tasapainoisempaan elämään paranee, joka osaltaan lisää koko alueen hyvinvointia.”
Tutkimusten mukaan 10 prosenttia suomalaisista aiheuttaa yli 80 prosenttia sosiaali- ja terveyskuluista. Yhdistykset kohtaavat näitä ihmisiä päivittäin tuetussa asumisessa, päihdepalveluissa, leipäjonoissa, työpajoilla, ryhmätoiminnoissa ja erilaisissa koulutuspalveluissa.







Hienoa että on paljon eri toimioita myös heikompiosaisten tueksi. On Kelaa, sosiaalitoimistoa, te-toimistoa, työteekki, seurakuntia moneen lähtöön, poliisi, näin nyt aluksi ja kaikki huseeraa asioita hieman omalla tavallaan omista tunnekokemusten lähtökohtana, miten heikompiosaista avustetaan.
Hienoa on siis siinä ettei ole vain yhtä “mututunnulla” toimivaa järjestelmää vaan useampi joista es. asunnoton voi talvipakkasilla sitten päivänsä kuluksi ja lämpimäksiksensä kuleksia ja jostain voi saada lämpimän kahvin tai peräti ruuankin syötyä.
Kyllä hallituksen työllisyyspolitiikka varmasti rupee puremaan jo ensi vuonna, kun vain lisää leikataan näiltä jotka keikkuvat minimitoimeentulolla ja putovat veitsenterän huonommalle puolelle leikkausten vuoksi, siitäpä sitten taasen lisätään virkamiehiä pyrokratiaan “antamaan kädenojennuksia toimistoistaan vatsat täynnä”
Miten “heikompiosainen” kansalainen tavoittaa tämän avun? Miten tuen saanti pannaan vireille? Kysyn, jotta tietäisin, kuinka neuvoa mahdollista tuen tarpeessa olevaa.
Näitä työttömiä voisi auttaa esim. niin, että Työteekin väki saisi työvaatteet ja hyvät kengät kaupungin puolesta. Kiitos.