Sunnuntai-iltana Vammalan Lentopallo oli tyly isäntä vuorostaan kuopiolaisille. LEKA Volley joutui taipumaan pukkipaitojen käsittelyssä luvuin 3-0.
VaLePa vei erät nimiinsä selkein lukeminen. Ensimmäisessä kotijoukkue meni menojaan jo varhain, eikä johtoasemastaan luopunut. Toinen erä alkoi samankaltaisesti, mutta lopussa pukkipaitojen keskittyminen hieman herpaantui. Kolmannen erän alku oli ottelun tasaisin.
“Kotona kulkee, saatiin mitä haettiin. Viime Kuopion reissusta jäi hampaankoloon. Koko kuusikko onnistui hyvin”, kommentoi päävalmentaja Sami Kurttila pelin jälkeen.
Keskiviikkona VaLePa kohtaa viimeisessä kotiottelussa ennen joulua Riennon. Launtaina pukkipaidat tyynnyttävät Hurrikaania Loimaalla. CEV-cupin ottelu Serbiassa Nišiä vastaan on vuorossa 21. joulukuuta.
Valepalla alkaa olla alotus syöttö tasaisen hyvä,muuten ei mertaruusliigassa pärjätä.Aikai-semmin siihen ei ole satsattu täysillä,nyten alkaa vastustaja vapista.Hyvä valepa!