Sastamalassa tekninen lautakunta on päättänyt uuden Ranta-Kukkurin alueen tonttien hinnoittelusta.
Lähimpänä rantaa sijaitsevien tonttien pohjahinta on hieman korkeampi kuin muiden tonttien. Hintoja on jyvitetty sijainnin ja laadun mukaan. Hintalappuja on kolme, eli 20 000 euroa, 25 000 euroa ja 40 000 euroa.
Lousajasta kaupunki on hankkinut omistukseensa korttelialueen Ratakadun ja Toravantien kulmauksesta. Se voidaan myydä joko yhtenä kokonaisuutena tai jaettuna pienempiin osiin 8 euron neliöhintaan.
Kunnallistekniikka Ranta-Kukkuriin alkuvuodesta
Ranta-Kukkurin alueen tontit asetetaan varattaviksi, kun alueella on kunnallistekninen valmius. Kunnallistekniikan rakentaminen on määrä aloittaa alkuvuodesta. Siten taloja päästäisiin rakentamaan keväällä tai kesällä.
Lousajassa kauppa alkaa, kun tarkemmat liito-oravaselvitykset ovat valmistuneet.
Rantakukkurin neliöhinnat kun vielä olisi ilmoitettu. Lousajan tonteilla ne olivat esillä.
Ostan kaikki käteisellä…..on suhteita
Vedätkö kolme ässää esiin……..
Saat kyllä ostettua kunhan olet alkanut rakentaa tontille. Ennen ei sun kans käydä kauppaa oli suhteita tai käteistä. Eli menehän vaan jonoon.
en myY
Rantakukkuri on alenpana kuin ylä kukkuri paskavetet tulee pirttiin kun vikaa tulee viemäriverkostoon, onneks ei koske köyhää
Onhan se ymmärrettävää, että köyhä ei tunne nykyaikaista viemäröintitekniikkaa. Köyhällähän on puuhuussi ja tunkio takapihalla. Muille ovatkin tuttuja paineviemärit, takaiskuventtiilit ja padotusventtiilit.
18:20
Samaa mieltä olen köyhän määrittelystä. Sastamalassakaan ei ole köyhiä kuin yhden käden sormilla laskettava määrä. Kesämökit tietysti päälle, mutta nyt oli kyse ykkösasunnosta.
Hyvä että tulee tontteja tarvitseville. Ei kannata meitin niitä kadehtia.
Tontit ovat kyllä kohtuuhintaisia. Tosin täältä voi hyvällä onnella saada jo vanhan talonkin kun laittaa vähän rahaa lisää esim. rintamamiestalo tai joku vastaava.
Jopas on tonteilla halvat hinnat!!!
. . . pohjahinnat . . .