Auto suistui tieltä Kiikoisissa – Ulos sinkoutunut kuljettaja löytyi 20 metrin päästä

Sastamalassa Kiikoisissa Kuorsumaan maantiellä ajoi henkilöauto ojaan joulupäivän iltana. Hätäkeskeskus sai tapahtuneesta ilmoituksen puoli yhdeksän aikoihin.

Jäljistä päätellen auto oli suistunut kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle sekä törmännyt sillankaiteeseen, noussut kaiteen päälle ja kulkeutunut sen yli päätyen lopulta ojan pohjalle.

Autoa ajanut 80-luvulla syntynyt mies oli sinkoutunut ulos autosta. Hänet löydettiin parinkymmenen metrin päästä. Ulkopaikkakuntalainen ja ajokortiton mies puhalsi rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman.

Paikalle tullut ambulanssi vei loukkaantuneen kuljettajan sairaalaan jatkotutkimuksiin. Auto vaurioitui ulosajossa pahoin.

Poliisi selvittelee tapahtunutta rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Kommentointi ei ole käytössä.