Harvesterin ääni kantautuu kauempaa metsästä, kun Heli Haapaniemi kapuaa ajokoneen hytistä palaveeraamaan kohta puikkoihin hyppäävän Pirjo Lepistön kanssa. Töitä on paiskittu ahkerasti kahdessa vuorossa, siitä merkkinä tien varsilla kohoaa useampi puupino.
Nainen metsäkoneen ohjaimissa ei ole ihan jokapäiväinen näky, mutta tälle työmaalle Tapiolankylään heitä on siunaantunut kaksi. Miten ihmeessä?
“Olen ollut metsäkoneenkuljettaja pian viisi vuotta. Mieheni kautta oli mahdollisuus päästä töihin Haapaniemen Kuljetus Oy:lle, ja yritykselle ostettiin ajokone minua varten. Teen töitä isäni jalanjäljissä, hän on tehnyt samaa hommaa jo ennen kuin synnyin. Ehdin työskennellä 15 vuotta keittiöalalla, kunnes tuli stoppi. Hetkeäkään en ole katunut”, pohjustaa Heli Haapaniemi.
Pirjo Lepistö on parhaillaan Haapaniemellä työharjoittelussa.
“Itselleni tämä työ on nuoruuden unelma. Kun 16-vuotiaana Sylväällä piti hakea jatko-opintoihin, yksi vaihtoehdoistani oli Kullaan metsäopisto. Siitä huolimatta tein 30 vuotta ihan muita hommia, kunnes tyttäreni innoitti hakemaan kouluun uudelleen. Hän opiskelee nyt peruskoulupuolella ja minä aikuispuolella”, Lepistö nauraa.
Siistiä sisätyötä metsämaisemissa
Parasta työssä on, kun saa olla oman itsensä herra ja rouva, naiset tuumaavat.
“Työ ei ole raskasta, vaan siistiä sisätyötä. Maisemat vaihtuvat koko ajan ja jokainen päivä on erilainen.”
Haapaniemi kertoo hoitavansa myös koneensa huollot itse.
“Ainoastaan silloin, kun remontissa joku pultti tai ruuvi on vähän kireämmällä, tulee mieleen että miehestä olisi hyötyä. Muuten olen aina sanonut, ettei tässä hommassa munia tarvita”, hän nauraa.
Hytissä homma pelaa pitkälti tietotekniikan avulla.
“Tietokoneen ruudulta näkee muun muassa leimikon ja edellä ajavan moton lähettämät ajourat. Niiden avulla pystyy vähän suunnittelemaan omaa kulkuaan.”
“Ai, sieltä tulikin nainen”
Ajokoneen ohjaimissa kuljettajan tehtävä on kerätä hakkuukoneen käsittelemät puut ja kuljettaa ne tien varteen kasoihin lajiteltuna tavaralajeittain. Metsäoppilaitoksessa erikoistua voi niin ajokoneelle, harvesterille kuin puuautonkin rattiin.
“Osaamista osoitetaan näyttötutkinnoin. Elokuussa, kun koulu alkoi, lähdimme heti painamaan kahdessa vuorossa metsään. Opettajat olivat toki mukana, mutta yrittivät pysyä taustalla. Oli hienoa, kun pystyi itse ratkomaan eteen tulleita ongelmia”, Lepistö kehuu. Työ onkin paras opettaja, Haapaniemi komppaa.
“Minä olen opetellut isäni kyydissä. Välimme ovat aina olleet hyvät, mutta ammatinvalintani on tainnut jopa lähentää meitä. Päivittäin soitellaan ja kysellään, että kuinkas siellä puu kulkee.”
Metsänomistajat eivät ole naisammattilaista karsastaneet.
“Ensin he saattavat todeta, että ai, sieltä tulikin nainen, mutta asia on sillä käsitelty. En tiedä johtuuko se sukupuolesta vai käsialasta, että moni on toivonut minua uudestaankin leimikoilleen”, Haapaniemi tuumaa.
On hyvä, että on naisiakin metsäalalla. En tosin koskaan ole vielä heitä itse työssään tavannut. Naiset saattavat nähdä paremmin myös ns. kauneusarvot metsässä, kun miehet usein jättävät aika rumaa jälkeä: on pitkiä kantoja, latvat poikki puista yms…
Pitkä kanto ei haittaa mutta jos on korkea….jos naiset jättää latvan tukkiin…onhan se kaunis mutta mielestäni työ on jätetty kesken,siitä kun ei kovin isoa lautaa saa,joulukuuseksi sopii paremmin.
Mitä tämä yrittää sanoa???
Hienoa plikat! ! Kyllä naisetkin pystyy mihin vaan
Isänikin sanoi aikoinaan ” Ei vittu tammaa vetämästä estä”
Tarkoitti että tammahevonen vetää siinä missä ori tai ruunakin.
klo 9.58 kirjoitukseeni jatkoa…. tarkoitin lähinnä näitä avohakkuita, kun niistä jää nykyisin metsään sellaista jälkeä, että on kuin pommi olisi siellä käynyt. Kyllä metsä voidaan uudistaa ja kauniisti myös raivata jos näin halutaan.
Naiset käsittelee kalliita koneita herkemmin käsin, eivät runno väkisin kuten miehet usein tekevät. Pitävät koneet paremmassa kunnossakin, näin kertovat alan kouluttajat.