Uusi muistikahvila aloittaa Mouhijärvellä

Muistisairaudet yleistyvät väestön ikääntyessä. Suomessa tehdään päivittäin noin 40 uutta muistisairausdiagnoosia. Sastamalassa muistiongelmaisia on arviolta yli tuhat.

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry ylläpitää muistikahviloita jo 15 eri paikkakunnalla. Maaliskuussa avautuu Sastamalan toinen kahvila Mouhijärvelle. Kahvila avaa ovensa kerran kuukaudessa kello 10-11.30 Mouhijärven vanhalla puukoululla (Uotsolantie 56). Avajaisia vietetään perjantaina 3. maaliskuuta, jolloin paikalla on myös Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Teija Siipola.

Aivot tarvitsevat virikkeitä ja aktivointia, jotta ne kykenevät toimimaan täysipainoisesti. Muistikahviloissa mietitään millä tavoin muistista voi pitää huolta sekä puhutaan ja käsitellään muistiteemaan liittyviä asioita. Muistiyhdistys rohkaisee kaikkia pientenkin muistipulmien tai diagnosoidun muistisairauden kanssa eläviä lähtemään mukaan toimintaan. ”Lähteminen voi olla kynnys, mutta kun tulee mukaan niin huomaa, että onkin ihan mukava tulla”, toteaa eräs muistikahvilassa kävijä.

Sastamalan toinen muistikahvila Vammalassa jatkaa SPR:n Ystävänpirtillä (Puistokatu 18) kerran kuukaudessa. 28. helmikuuta kello 13-15 kahvilassa kuullaan Hillervo Pohjavirran ja Tuula Pesosen esittelemänä kohtaamisen keinoja TunteVa-toimintamallia käyttäen.

Jäseniä Pirkanmaan Muistiyhdistyksellä on yli 1 200. Se toimii Pirkanmaalla sekä Huittisissa.

 

Kommentointi ei ole käytössä.