Kirja avaa Karkun evankelisen opiston juhlavuoden

Karkun evankelinen opisto täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Opisto julkaisee juhlan kunniaksi kirjan, joka ilmestyy loppuvuodesta 2017. Kirja avaa samalla juhlavuoden, joka pitää sisällään monenlaisia tapahtumia. Juhlakirjaan on koottu lyhyesti opiston historia, mutta pääpaino on kertoa, mitä opisto on merkinnyt ja merkitsee nykyään. Kirjan lopussa pohditaan myös sitä, millaisia tulevaisuuden haasteita opistolla on edessään ja miten niihin vastataan.

“Juhlakirja ei ole mikään perinteinen historiikki, vaan tavoitteenamme on tehdä teos, joka kuvaa eri näkökulmista vireää ja aktiivista sata vuotta täyttävää opistoa”, rehtori Marja Koskenniemi sanoo.

Kirja koostuu lukuisista henkilöhaastatteluista ja artikkeleista, jotka keskittyvät opiston solmukohtiin – hetkiin ja tilanteisiin, jotka ovat olleet opistolle erityisen merkittäviä tai tulevaisuuteen vaikuttavia. Yksi tällaisista ajanjaksoista sijoittuu toissasyksyyn. Suomeenkin suuntautuneen maahanmuuttoaallon seurauksena opistoon perustettiin muutamassa päivässä oma linja maahanmuuttajille.

“Vielä perjantaina opistossa oli alkamassa lukioon valmistava linja, jonka opetuskielenä oli suomi. Viikonlopun aikana opetuskieli muuttui englanniksi ja opetussuunnitelma maahanmuuttajille sopivaksi. Maanantaiaamuna opistolle tuli yli 20 muslimiopiskelijaa, joista moni on sittemmin halunnut osallistua vakituisesti esimerkiksi päivähartauksiimme”, Koskenniemi muistelee.