Sastamalassa Kaukolan koulun toiminnan jatkumisesta on jätetty kuntalaisaloite. Kaupunki on päättänyt lakkauttaa koulun tämän kevätlukukauden jälkeen.
Aloitteessa esitetään, että Kaukolan koulu jatkaa perusopetustehtäväänsä kaksiopettajaisena kouluna ja valtuusto myöntää tarvittavat määrärahat.
Laaditussa vastauksessa kerrataan koulun lakkauttamiseen johtaneet päätöksenteon vaiheet. Siinä muun muassa todetaan, että “pedagogiset ja taloudelliset syyt koulun sulkemiselle eivät ole asian valtuustokäsittelyn jälkeen muuttuneet”.
Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan ensi keskiviikkona. Esityksen mukaan aloite ei anna aihetta jatkotoimenpiteisiin.







Kouluja on muutenkin lakkautettu hyvin kevyin perustein.
On perusteltua muuttaa tehtyä päätöstä silloin kun havaitaan että syntyvät hyödyt ovat suuremmat kuin haitat. Talous ei aina yksin voi ohjata päätöksentekoa.
Jos “talous ei yksin ohjaa päätöksentekoa”, silloinhan voisi Sylvään koulustakin tehdä monta pientä yläastetta…ja pienemmät luokkakoot…ja kaikille koululaisille samansuuruiset luokat eikä sillai että jollain luokalla on alle 20 oppilasta ja jollain melkein 30 tai enemmän tai kuinka nyt sitten sattuukin jaot menemään! ja tulis samalla monta reksiäkin kaupunkiin lisää!
Tottakai se pitää lopettaa, jos siitä ei ole kepulle mitään hyötyä.
Alle 20 oppilaan ryhmään on kyllä ihan varmasti muut perusteet kuin se, että miten sattuu menemään..,
Sylvään erisuuruiset ryhmät on kyllä aikamoinen epäreiluus… Jos oma lapsi on suuressa ja joku toinen pienessä ryhmässä tai toisin päin, niin eihän se lapsille reilua ole! Kenen lapsi on tärkeämpi kuin toisen???
Löytyykö kylästä viä joku tervekoulu, nin lopetetaan sekin nin saaraan kaikille tasavertaset olot.