
Sastamalassa kirjastojen aukioloaikoihin ei ole ainakaan nopeasti luvassa muutoksia.
Talvella tehdyt supistukset johtuvat siitä, että yhden kirjastovirkailijan vakanssi on jätetty täyttämättä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan mukaan muutokset ovat siten perusteltuja. Lautakunta esitti helmikuun lopulla kirjastojen muutettujen aukioloaikojen ottamista uuteen harkintaan.
Kaupungin kirjasto- ja tietopalvelujen kuluvan vuoden budjetin yhteydessä oli säästettävä 40 000 euroa viime vuoden talousarvioon verraten. Säästövelvoitteen kohdentaminen toisin edellyttäisi esimerkiksi jonkun tai joidenkin toimipisteiden lakkauttamista tai aineistohankintamäärärahojen höyläämistä vastaavalla summalla.
Pääkirjaston sekä Kiikan, Kiikoisten ja Suodenniemen kirjastojen viikoittaisia aukioloaikoja vähennettiin helmikuun alussa neljä tuntia. Mouhijärven kirjaston aukiolosta karsittiin yksi tunti.
Kirjastojen aukioloaikoja tarkastellaan uudelleen Kiikoisten ja Suodenniemen omatoimikirjastojen käyttöönoton jälkeen.
Aikaisemmin Alueviestissä:
Sastamalan kirjastojen aukiolot supistuivat (1.2.2017)







Oikea “kirjakaupunki” sanon minä. Kulttuuri ja vapaa-aikalautakunnan viimeinen kokous ja Mauri Tuominen tullaankin muistamaan tästä. Kolmen pienen lapsen äitinä en voi olla tyytyväinen.
Mahtaako kulttuuri-ltkn pj Mauri Tuominen käyttää kirjastoa?
Mahtaako Mauri Tuominen koskaan käydä kirjastossa?
Itse kysyisin vielä mahtaako koko lautakunta koskaan käyttää kirjastoa?
Alueviesti voisikin nyt harrastaa tutkivaa journalismia ja kysyä millaisia kulttuuri ja erityisesti KIRJAharrastuksia uudella kulttuurilautakunnan jäsenistöllä on.
Kirjastolaitoksen palvelut monipuolistuvat kaiken aikaa mutta mitä tekee Sastamala? Polkee kirjastolaitosta aina ja aina vaan. Pikkurahasta on nytkin kysymys!
“yhden kirjastovirkailijan vakanssi on jätetty täyttämättä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan mukaan muutokset ovat siten perusteltuja.”
Haluaisinpa kuulla *miten* perusteltuja.
*Siten* perusteltuja, joopa joo.
40 000 euroa, eihän se ole mikään rahakaan kaupungin budjetissa!
Kirjastolta pois, kuntalaisilta pois, kirjallisuuden harrastajilta, kirjaston työntekijöiltä ja asiakkailta/veronmaksajilta pois.
Mihin: mustaan aukkoon Pukstaaviin, jossa maksavia asiakkaita ei käy eikä näy.
Häpeisitte edes markkinoida tätä Kirjakaupunkina.
joo, kun tätä touhua ja nähtävyyksiemmekin aliarviointia joutuu sietämäään, tulee väkisinkin mieleen, että miksi ei jo ole kirjapäiviäkin ajateltu muualla pidettäviksi ?
pukstaavin tarttee näyttää hianolta jos joku sattuu poikkeen
Kirjastolaki edellyttää kirjaston hoitajalta määrättyä koulutusta ja tutkintoa….
Kuitenkin Alkossa viinaa saa myydä kuka tahansa 18 vuotta täyttänyt ja kaupan kassallakin on paljon opiskelijoita…jopa tulevia kansanedustajia…
Mitähän tossa kirjassa on niin suurta ja pyhää että vain apteekeissa on tiukemmat vaatimukset henkilökunnan suhteen.
Helpottaisi varmaan auki pitämistä jos väljennettäisiin noita vaatimuksia…ei ne kirjat sieltä mihinkään karkaa ja tiloja nyt muutenkin lämmitetään ja ylläpidetään.
Asiahan ei…minä vain kysyn..
Tuommoinen raha kuluu kirjapäivien kutsuvierastarjoiluun Ellivuoressa -kumpi sitten onkaan kuntalaisille tärkeämpi?
‘Tuommoinen raha kuluu kirjapäivien kutsuvierastarjoiluun Ellivuoressa -kumpi sitten onkaan kuntalaisille tärkeämpi?’
Ei kukaan ole tässä ajatellutkaan mikä on kuntalaisille tärkeätä.
eipä niin, ei ole ajateltu, eikä haluta ajatella, ollaan vaan tärkeänä päättämässä mitä milloinkin, mielestäni punainen lanka on hukassa näillä tänään tätä, huomenna tota -tyylisillä ratkaisujen tekijöillä