Mopoautoon törmänneelle miehelle vaaditaan vähintään 13 vuoden vankeustuomiota

Pirkanmaan käräjäoikeudessa on keskiviikkona käsitelty Sastamalan ja Nokian rajalla helmikuussa tapahtunutta kolaria, jossa kuoli kaksi mopoautolla liikkeellä ollutta sastamalalaista nuorta.

Syyttäjä vaatii tila-autolla mopoautoon törmänneelle miehelle vähintään kolmentoista vuoden vankeusrangaistusta. Käräjäoikeuden istunto on syytetyn pyynnöstä osittain salainen.

Miehen mukaan hänen tarkoituksenaan oli tehdä itsemurha ajamalla päin rekkaa. Syytetty on kiistänyt tapot, hänen mukaansa on ollut kyse törkeistä kuolemantuottamuksista. Mies on sanonut, ettei ymmärtänyt vastaantulijan olleen mopoauto, vaan luuli sitä isommaksi kulkuneuvoksi.

Syytetyn ajosta tuli hätäkeskukseen useita ilmoituksia ennen tuhoisaa kolaria. Alkoholipitoisuus hänen veressään oli törmäyksen jälkeen 1,38 promillea.

Kahden tapon lisäksi 34-vuotiasta miestä syytetään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Oikeudessa syytetty on ollut vaitonainen. Mies määrättiin mielentilatutkimukseen. Oikeudenkäynti jatkuu erikseen päätettävänä ajankohtana.

Adressi rattijuoppouden rangaistusten tiukentamisen puolesta

Mopoautokolarin uhrien omaiset keräävät nimiä rattijuoppouden rangaistusten tiukentamisen puolesta.

Adressilla tuetaan aiemmin jätettyä kansalaisaloitetta, joka keräsi 62 000 nimeä. Se toimitettiin eduskuntaan vuonna 2014. Aloite ei ole kuitenkaan edennyt. Nyt liikkeelle lähteneessä addressissa vaaditaan, että nykyinen hallitus käsittelee aloitteen.

Sähköisen adressin on käynyt allekirjoittamassa jo yli 42 000 henkilöä. Listoja on liikkeellä myös paperisina, ja niitä löytyy muun muassa monista oppilaitoksista ja yrityksistä.

Myös Alueviestin toimituksessa voi käydä allekirjoittamassa adressin.

Adressissa vaaditaan lainsäädäntöön seuraavia lisäyksiä:

1. Rattijuopon ajoneuvo on otettava valtion haltuun välittömästi riippumatta siitä, kenen ajoneuvo on.
2. Ensimmäistä kiinnijäämistä pitäisi seurata ajokielto ja hoitoonohjaus. Seuraavien kiinnijäämisten seurauksena olisi tilanteen mukainen pakkohoito ja rangaistuksena ehdoton vankeus.
3. Rattijuoppojen aiheuttamat kuolemantapaukset pitää tulkita tapoiksi ja loukkaantumiset tapon yrityksiksi.
4. Rattijuoppouden promillerajaa pitää laskea.
5. Rattijuopon ilmoittamatta jättäminen pitää tehdä rangaistavaksi.

Voit allekirjoittaa adressin klikkaamalla tästä.

Aikaisemmin Alueviestissä:

Rattijuopoille tiukempia rangaistuksia, vaatii adressi (4.5.2017)

Mopoautoon törmännyt mies yritti surmata itsensä (20.2.2017)

Sastamalan kolarista henkirikostutkinta: Tila-auton epäillään törmänneen mopoautoon tahallaan (19.2.2017)

Kaksi nuorta kuoli tila-auton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa (18.2.2017)

Päivitetty tieto mielentilatutkimuksesta klo 20.32.