Kaukolan koulu menee kiinni, aloitteelle tyrmäys

Sastamalassa kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli kuntalaisaloitetta, jossa esitettiin Kaukolan koulun toiminnan jatkumista.

Aloite ei lautakunnan mukaan anna aihetta jatkotoimenpiteisiin. Päätös syntyi yksimielisesti.

Kaupunginvaltuusto on tehnyt Kaukolan koulun lakkauttamisesta päätöksen. Pedagogiset ja taloudelliset syyt koulun sulkemiselle eivät ole käsittelyn jälkeen muuttuneet.

Kaukolan koulu menee kiinni päättyvän kevätlukukauden myötä.

Aikaisemmin Alueviestissä:

Kaukolan koulun toiminnalle vaaditaan jatkoa (25.5.2017)

  • AMIGO

    Niin se on , ei tavallisen ihmisen toiveilla ole mitään merkitystä.

  • Nimetön

    Tää oli odotettavissa,miks se oli jatkunu ku muitakin pikkukouluja on lopetettu!?

  • Nimetön

    Ehdotan että kaikki Sastamalan koulut suljetaan , kuljetetaan oppilaat Tampereelle kouluihin, tulee säästöä 🙂

    • AMIGO

      Juu, tämä on oikea suuntaus, saadaan kakarat tampereelle, niin valtuusto voi
      taas nostaa kokous – palkkioita.

  • Nimetön

    Tää hypähtää vähän sivuraiteelle, mutta keskittämiseen ja edelliseen kommenttiin liittyen. Haluan viestiä, että
    on hauska huomata mitä lukee Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sivulla:
    ” Kiirevastaanotoilla ja terveysasemien akuuttiajoilla voidaan vähentää Acutan kuormitusta” teksti on toissapäivältä, joko ne rupeaa käytännössä huomaamaan mitä se ylenpalttinen keskittäminen ja aluesairaalankin ympärivuorokautisen alasajo saivat aikaan….

  • Nimetön

    mitä pirua meette sinne mettään asuun tulkaa tänne missä on sivistystä ja palveluita

    • Nimetön

      asuinpaikka on mitä ihanteellisin, sinulle sen sijaan voisi sanoa, että opettele edes olemaan sivistynyt, äläkä päästele sopimattomia

    • Oho

      Koska sivistys Vammalaan on tullut?Tekee mieli varmaan vastata,että silloin kun minä muutin pois! Poiketassäni en ole huomannut tapojen muuttuneen.

    • Nimetön

      jos siellä “sivistyksen parissa” sanojensa mukaan asustaa, täytyy olla niin sivistynyt, että ymmärtää olla provosoimatta, eikä tarvitse kommentinselitäjiä näin muodoin jälkeenpäinkään

  • Sastamalan miäs

    Koko aloite oli vähintään populismia tai jopa kuntalaisterrorismia. Kun valtuuston päätöksen jälkeen mikään ei ole muuttunut, voi vain ihmetellä. Koulun oppilaat ovat jo lähes kokonaan kuljetuksen varassa, kun Kaukolassa ei ole peitto heilunut pitkään aikaan. Muistolassa on lisäksi tyhjää tilaa. Nyt tarttis miättiä mitä toimintaa syntyy Kaukolan koululle.

Kommentointi ei ole käytössä.