Rattijuopon auto rusinaksi Kokemäellä

Kokemäellä suistui Ronkantieltä henkilöauto sunnuntain vastaisena yönä noin kello 00.20.

Autoa ajoi vuonna 1999 syntynyt kuljettaja. Hän oli kertomansa mukaan tuntemattomasta syystä menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja ajautunut tien oikealle puolelle metsään.

Kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi muuta henkilöä. Vakavia henkilövahinkoja ei tullut, mutta auto vaurioitui kauttaaltaan.

Kuljettajalle suoritetun puhallustestin tulos oli 0,54 mg alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

  • Nimetön

    Ei sentään pyörä irronnut autosta? Vaikka se asia ei kuulukaan kuulemma ulkopuolisille. Ei edes silloin jos ulkopuolinen on hengenvaarassa. Tällaista hevosmiesten tietotoimisto väittää.

Kommentointi ei ole käytössä.