
Sastamalan perhepalveluverkosto on pilotoinut tänä kesänä koululaisten kesätoimintaa. 1. ja 2. luokkalaisille tarkoitettua arkipäiväpuuhaa on järjestetty kesäkuussa Muistolan koululla Vammalassa.
Perusopetuksen opetuskoordinaattori Kati Heikkilä kertoo, että pilottiryhmään ilmoittautui 18 lasta.
“Jopa hieman enemmänkin olisi toki mahtunut, mutta koska toiminta on kaikille uutta, on tämän kokoisella ryhmällä päästy hyvin harjoittelemaan sen käynnistämistä.”
Kesätoimintaa ohjaa kello 7 ja 17 välillä neljä koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaa sekä koulunkäyntiavustajaa. Lisäksi kesätöihin on palkattu yksi nuori. Päivien liikuntahetkiä on toteutettu liikuntapalveluiden tuella. Sateisella säällä käytössä on ollut koulun liikuntasali.
“Vaikka toimintaa kouluympäristössä järjestetäänkin, on se ollut vapaamuotoista ja lapsilähtöistä. Päivillä on selkeä runko ja aamu aloitetaan aina yhteisellä aamupiirillä, muuten aktiviteetit ovat melko vapaita”, Heikkilä selvittää.
“Aamupiirin jälkeen on pidetty aina pieni kädentaito-osuus, jossa olemme askarrelleet paljon. Kun kesätoiminta alkoi, luokan seinät olivat tyhjät, mutta nyt yhdessä koristellen on luotu kesäisellä luontoteemalla viihtyisä kerhotila”, kertoo Muistolan koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja Maria Kesti, yksi kesätoiminnan työntekijöistä.

Kestin mukaan kuluneet kolme viikkoa ovat sujuneet hyvin.
“Ryhmäytymisen ja tutustumisen jälkeen meillä on ollut oikein leppoisaa. Seurustelua ja läsnäoloa on paljon. Lapset ovat olleet varsin innostuneita lautapeleistä, ja niihin on pystytty keskittymään hyvin, kun aikuisia on riittävästi.”
Entä mitä kesätoiminnasta tuumivat lapset?
“Täällä on ollut niin kivaa”, huudahtaa syksyllä kolmannen luokan Marttilan koulussa aloittava Taisto Grönstrand.
“Ollaan tehty joka päivä paljon kaikenlaista, kuten askarreltu, leikitty ja ulkoiltu. Ruokailun jälkeen ollaan päästy aina eskarin tiloihin leikkimään, sekin on kivaa, koska se on vähän erilainen paikka kuin tämä luokka.”
Taisto kertoo, että uusia ystävyyssuhteitakin on syntynyt.
“Tunsin ennestään vain yhden pojan, joka käy myös Marttilan koulua. Täällä olen saanut uusia kavereita, ainakin Joannan ja Kostin.”
Pehulan koulua käyvä Joanna Syren istahtaa Taiston viereen ja alkaa pyörittää spinneriään.
“Mullakin on ollut tosi kivaa. Vaikka nyt ollaankin koulussa, täällä on ollut hauskaa ja erilaista.”
“Niin, kun ei tarvitse opiskella”, Taisto nyökyttelee.

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä.






