
Punkalaitumella Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla vietetään viikonloppuna Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttelyä toiminnallisissa merkeissä.
Noin viiden hehtaarin museoalueella esitellään vanhoja maalaistalon työtapoja lukuisissa talkoovoimin toteutetuissa näytöksissä. Tapahtuma on todellinen yhdessä tekemisen taidonnäyte. Sen mahdollistavat parisataa talkoolaista.
Perinnetapahtuman ohjelmassa on jo usean vuoden ajan ollut muun muassa puinti- ja kyntönäytökset, traktoriparaati, plankkusaha, klapikone ja pärehöylä. Jatkuvia työnäytöksiä ovat myös esimerkiksi kasvivärjäys, kehräys ja matonkudonta. Museonmäellä paistetaan kakkoa ulkouunissa, keitetään saippuaa ja punamultamaalia sekä punotaan köyttä. Useilla näytöksillä on tärkeä museaalinen merkitys museomiljöön säilyttämisen kannalta.
Terva tuoksuu
Pitkästä aikaa Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla tuoksuu terva. Kymmenennen tervahaudan sytytti torstai-iltana punkalaitumelaiset juuret omaava kenraaliluutnantti evp Sakari Honkamaa tervamestari Valde Nummelinin ja kisälli Valtteri Ylösmäen avustuksella. Tervahautoja on Yli-Kirralla poltettu vuodesta 1977 lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti. Sytyttäjien joukossa on monia Punkalaitumelle siteet omaavia henkilöitä, kuten ohjaaja ja käsikirjoittaja Carl Mesterton vuonna 2000, presidentti Mauno Koivisto vuonna 1997 ja graafikko Mauri Kunnas vuonna 1993.
Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely on järjestetty Koiramäen talona tunnetun Talonpoikaismuseo Yli-Kirran miljöössä yhtäjaksoisesti vuodesta 1992 lähtien. Tapahtuma on avoinna lauantaina ja sunnuntaina kello 10-17.






