
Sastamalan tiivistä tapahtumakesää täydentävät perinteiset Sastamalan Kylämarkkinat, jotka järjestetään Honkolan urheilukentällä Keikyässä sunnuntaina 30. heinäkuuta.
Alkuvuosina Kylämarkkinoita järjestettiin Vammalan torilla, mutta viime vuonna tapahtuma on lähti kiertämään kyliä kun Ellivuori toimi isäntänä.
Tapahtumaan on tänäkin vuonna ilmoittautunut mukava määrä kyliä, yrittäjiä ja muita toimijoita. Uutta on se, että myös Sastamalan ulkopuolelta on muutamia tulijoita. Kylämarkkinoilla voikin tutustua huittislaisten Sammun ja Lauhan kylien toimintaan. Markkinakahvit tulee keittämään Heinijärven kyläyhdistys Hämeenkyröstä.
”Hienoa, että markkinoille on saatu houkuteltua muutama naapurikunnankin edustaja. Kuntarajat ylittävä kyläyhteistyö on erittäin toivottavaa”, toteaa kyläasiamies Jani Hanhijärvi.
Tapahtuman ohjelmistoon on tänä vuonna saatu aimo annos huumoria kun lopenkulmalainen Kiinteistöhuolto ja Remontointi Jallu & Vellu pääsevät ohjelmalavalla vauhtiin.
”Luvassa on komiikkaa ajankohtaisista asioista. Vellun kanssa on treenattu vuorosanoja ja vartin mittainen esitys on tiedossa”, lupaa Jallua esittävä Jari Pärssinen.
Markkinoiden ohjelmaa on kohdennettu myös lapsille kun TV:stä tuttu Täti Taikakynä saapuu paikalle. ”Täti Taikakynän kanssa voi askarella oman hassun ötökän lasten puuhapisteessä. Lisäksi piirrän lapsille toivomuskuvia käteen, poskeen ja paperille”, kertoo tamperelainen Minna Männistö.
Markkinoilla on mahdollisuus myös koira- ja poniajeluun.
Kylämarkkinoiden oheistapahtumana järjestetään kylien välinen jousiammuntakilpailu yhteistyössä Äetsän Jousiampujien kanssa. Markkinoilta voi bongata myös Tyrwään Kone- ja kulkuneuvoharrastajien menopelejä. Koko perheen markkinat juontaa Tapio Riutta.
Kylämarkkinoiden järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Sastamalan Kylät ry. sekä Sastamalassa, Huittisissa, Hämeenkyrössä ja Punkalaitumella toimiva seudullinen kyläasiamieshanke.
ei kai ne vaan markkina väkee laita riippusiltaa korjaan ?
keikyässä ei ole muuta hyvää kuin tien viitta missä lukee TAMPERE .koko kylä on muuten hylätty museo aikasta porukkaa täynnä
Sanoo omaan napaansa tuijottava ja nillittävä tyrvääläinen!
Jos kerran tommottia möläyttelee, niin täytyy olla sen verran “munaa”, että kykenee perustelemaan möläytyksensä? Joten selitä möläytykses !
No, eipä näytä edellä kommentoineella ” Tampere möläyttelijällä” olevan perusteita…
Miks järjestetään samaan aikaan ku Häijään markkinat?? Markkinat aina häijäässä heinäkuun viimenen viikonloppu..ollu iankaiken
Sastamalassa on tätä nykyä niin paljon ohjelmatarjontaa kesäisin, että aina on jonkun kanssa päällekkäin. Ja nythän pääsee kätevästi kiertään kahdet markkinat samana päivänä kun Häijäässä aukeaa ovet klo 9 ja Keikyässä Kylämarkkinat klo 12. Hienoa kun järjestetään!!
Täytyy vain valita – olihan Purpuritkin ja Kirjapäivät päällekkäin – Olis tosi kivaa kun menomahdollisuuksia olisi ympärivuotisesti
miks on samaan aikaan häijään markkinoden kans,miksei pitäneet samaan aikaan häijääsä??
On muute mielenkiintoinen tapahtuma kun se kiertää eri puolilla Sastamalaa. Ei tule mieleen mitään vastaavaa kun yleensä tapahtumat järjestetään samassa paikassa.
Koska Jallu ja Vellu esiintyy?
jallu ja vellu esiintyy noin 12.30 ja toisen kerran noin klo.14 – 14.30
Tarkennuksena vielä, että Jallu ja Vellu esiintyvät klo 12.40 ja klo 14.50. Markkinoiden koko ohjelman näkee tuolta: http://www.sastamalankylat.fi/
kyllähän se on ihan selvä kuka hullu nyt keikyään menis
Toivottavasti sä ainakin tajuat pysyä pois!
Kiitos tiedosta,varmasti tullaan kattoon Jallua ja Vellua:)
Kiitos tiedosta,Jallua ja Vellua tullaan kattoon!