Sastamalan Wanhat Talot: Perkoniemi ja 51 muuta kohdetta avoinna sunnuntaina

Tervetuloa Perkoniemeen, toivottavat Tero ja Elina Honkamäki. Vuonna 1863 rakennettu, Karkun Heinijärventiellä sijaitseva torppa esittäytyy sunnuntaina Sastamalan Wanhat Talot -tapahtumassa.

Heinijärventie ehtii tehdä monta mutkaa ennen kuin Elina ja Tero Honkamäen hellästi vaalima Perkoniemi pilkistää puiden lomasta. Pihatien päähän on jo pystytetty kyltti, joka kertoo entisen Karimäen kylän torpan olevan mukana sunnuntaina pidettävässä Sastamalan Wanhat Talot -tapahtumassa.

Vuonna 1863 rakennettu talo on Teron mummula, ja Honkamäet sen seitsemäs isäntäpari. Perkoniemi remontoitiin vuonna 2012 vanhaa kunnioittaen. “Sähköt, vesi ja viemärit, sisävessa”, Elina Honkamäki luettelee suurimpia työvaiheita.

Yli 30 vuotta tyhjillään ollut talo oli päässyt rapistumaan, mutta oli rakenteiltaan hyvässä kunnossa: vain muutamia alimpia hirsiä jouduttiin vaihtamaan.

“Iso kiitos hyvästä kunnosta kuuluu isälleni. Talo siirtyi hänen omistukseensa 80-luvulla, jolloin hän uusi katon. Se oli vanhan rakennuksen pelastus”, Tero toteaa.

Talon sisustus kunnioittaa pitkälti Perkoniemen historiaa. Toisen tuvan katosta roikkuu vanha talosta löytynyt öljylamppu. Eteisessä tulijaa tervehtii Elinan vanha keinuhevonen. Katto on kuorittu pinkopahveista ja komeat hirret jätetty näkyviin kaikkialla, missä se on ollut mahdollista.

Ainoastaan keittiö näyttää nykyaikaiselta, lähes kaikki muut kalusteet ovat vanhoja, talon alkuperäisiä huonekaluja.

“Esimerkiksi piironki ja renginkaappi ovat Pietilän Eskon entisöimiä”, Honkamäet kertovat.

Sunnuntaina järjestettävään Sastamalan Wanhat Talot -tapahtumaan Honkamäet haluavat osallistua rakkaudesta vanhoja rakennuksia kohtaan.

“Uskon, että meillä on paljon annettavaa vanhaa taloa remontoiville tai sitä suunnitteleville”, Elina tuumaa.

“Haluamme kannustaa muitakin tarttumaan haasteeseen ja ryhtymään pelastustöihin. On erittäin palkitsevaa nähdä työnsä jälki”, jatkaa Tero.

Remonttivinkkien lisäksi Perkoniemessä on sunnuntaina mahdollista nauttia kahvista ja lätyistä. Lisäksi Teron eno, “vanhan kansan päremestari”, saapuu paikalle pärehöylän kanssa ja jakaa kävijöille varapäreitä.

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä. 

Sastamalan Wanhat Talot

52 eri puolilla Sastamalaa sijaitsevaa perinteikästä talonpoikaiskulttuuria edustavaa vanhaa rakennusta avaa ovensa tulevana sunnuntaina 20.8. kello 11-20.

Tapahtuman tarkoituksena on jakaa tietoa perinnerakentamisesta, terveestä asumisesta ja maaseudun elinvoimaisuudesta tarinankerronnan avulla. Rakennuksia esitellään perinnerakentamisen, sisustuksen, historian säilymisen, pihapiirin hoidon ja yksilöllisen maaseutuasumisen näkökulmasta. Osassa kohteista on erilaista oheisohjelmaa.

Tapahtuman järjestää Sastamalan kaupunki/Katariina Pylsy.

Luettelon kohteista löydät tästä: https://www.sastamala.fi/sastamala/liitetiedostot/editori_materiaali//28506.pdf?name=Luettelo_kartan_kohteista

Talojen historiaa ja karttasovellus: http://sastamala.maps.arcgis.com/apps/MapJournal/index.html?appid=58e2e6356e4b4c25885309ad3388d6f8

Alueviesti vierailee wanhoissa taloissa sunnuntaina. Julkaisemme myös lukijoidemme kuvia tapahtumasta. Voit lähettää omasi sähköpostitse osoitteeseen toimitus@alueviesti.fi.