Talviaika pimentää iltaa – Muista siirtää kellot

Viikonloppuna on jälleen aika siirtyä normaaliaikaan eli talviaikaan. Kellot siirretään sunnuntaina aamuyöllä neljältä osoittamaan kolmea.

Kesäaika on Suomessa ollut pysyvässä käytössä vuodesta 1981 alkaen. Euroopassa yleisesti kesäaika otettiin käyttöön vuotta aiemmin.

Kesäajan tarpeellisuudesta on käyty keskustelua. Suomalaiset europarlamentaarikot esittivät viime vuonna EU-komissiolle kesäajasta luopumista.

Venäjä on luopunut kesäajasta vuonna 2011. Kesäaikaa ei ole käytössä myöskään esimerkiksi Islannissa eikä Kiinassa. Yhdysvalloissa ja Kanadassa osavaltiot ja provinssit voivat itsenäisesti päättää käyttävätkö ne kesäaikaa.

Yleisen muistisäännön mukaan kelloja käännetään kyseisen vuoden juhannusta päin eli aina “kesää kohti”.

Kesäaika alkaa jälleen maaliskuun viimeisenä sunnuntaina.

Kommentointi ei ole käytössä.