Sastamalan kulttuuritoimijoilta elämyksellinen ilta Kalevalan päivänä

Sastamalan kulttuuritoimijat tuottavat Kalevalan päivänä yhteistyössä jo perinteeksi muodostuneen elämyksellisen kulttuuri-illan. Se pidetään Tyrvään Pappilassa ja Vammalan seurakuntatalolla.

Ilta alkaa Tiedekeskus Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykosken yleisöluennolla Pappilan Aline-salissa. Tämän jälkeen katetaan iltapalapöytä Pappilan alakertaan, ja koko komeus huipentuu klo 20 Aira Maria Lehtipuun Sacred-konserttiin seurakuntatalon juhlasalissa.

Vammalassa syntynyt Mikko Myllykoski on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi. Hän on toiminut Tiedekeskus Heurekan elämysjohtajana vuodesta 2002. Myllykoski on innostava ja innovatiivinen johtaja sekä useiden suomalaisten tiedeyhdistysten aktiivijäsen. Hän on saanut Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1997.

Aira Maria Lehtipuu on vanhaan musiikkiin erikoistunut monipuolinen viulisti, joka nauttii musiikin tekemisestä sekä soittaen että opettaen. Hän on konsertoinut ja levyttänyt maailman arvostetuimpien vanhan musiikin yhtyeiden kanssa ja tehnyt folk-barokin crossover-projekteja. Muusikon roolit vaihtelevat joustavasti alttoviulistista konserttimestariin, jona hän on viime aikoina toiminut muun muassa Euroopan Unionin ja Helsingin Barokkiorkesterissa.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Sastamalan Opisto, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi, Kulttuuria kaikille Ry, Sastamala Gregoriana Ry sekä Tyrvään Pappila. Yleisö voi osallistua yhteen tapahtumaan tai useampaan. Ilmoittautuminen tapahtuu Tyrvään Pappilan verkkosivujen kautta.