
Huittisten kaupungin tilaama lisäselvitys Lauttakylän lukion sisäilman laadusta on valmistunut.
Selvityksen perusteella lukiorakennuksesta ei löydy viitteitä merkittävistä kosteusvaurioista tai mikrobikasvustoista. Selvityksessä annetut toimenpidesuositukset koskivat etupäässä ilmanvaihdon säätämistä, ilmatiiveyden parantamista sekä yksittäisten vuotokohtien korjaamista. Myös kellarikerroksen tojalevyeristettä sisältävien ulkoseinärakenteiden avausta ja uusimista suositeltiin.
Tehokuivaus Oy:n tekemä selvitys kohdistui lukion A-osaan eli vanhaan puoleen, B-osan alakertaan ja juhlasalisiipeen.
Selvityksessä todetaan, että lukion A-osan opetustilojen materiaalinäytteissä ei ollut viitettä kosteusvauriosta. Opetustiloissa ei myöskään mitattu rakenteiden pinnoilta tai rakenteista poikkeavia kosteusarvoja. Yläpohjan rakenteissa todettiin heikko viite vauriosta. Tutkituissa näytteissä esiintyi hyvin vähän mikrobeja. Ilmanvaihtoa tulee tarvittaessa tehostaa, mikäli se tuntuu käyttäjistä riittämättömältä.
B-osan sisäilmaan vaikuttavat heikentävästi kellarikerroksen rakenteissa olevat PAH-yhdisteitä sisältävät rakennusmateriaalit sekä alkuperäisissä rakenteissa olevat tojalevyeristeet. PAH-yhdisteille tyypillinen haju oli aistittavissa kellarikerroksessa. Tojalevyeristeistä otetuissa materiaalinäytteissä todettiin mikrobivaurioita. Kosteutta todettiin olevan taukotilan ulkoseinärakenteessa sekä teknisen tilan rakenteiden pinnoilla. Selvityksen mukaan teknisen tilan kosteudella ei ole merkitystä koulurakennuksen sisäilman laatuun.
Lisäksi B-rakennuksen julkisivurappauksessa oli havaittavissa vesikatolta laskevan syöksyn läheisyydessä vaurioita, jonka vuoksi kyseisessä kohdassa olevan opetustilan rakenteita tulee ilmatiivistää. B-osan sisäilman todettiin olevan hieman liian alipaineinen ulkoilmaan päin.
C-osan sisäilmaan vaikuttaa heikentävästi sisä- ja ulkoilman väliset suuret paine-erot. Liikuntasalin lattiarakenteessa olevan sahanpurueristeen todettiin toimivan ummehtuneen hajun lähteenä. Sahanpurueristeestä otetuissa näytteissä ei laboratorioanalyysien perusteella todettu olevan juurikaan mikrobikasvustoa.
Selvitystä koskeva infotilaisuus pidetään tiistaina 28.8. kello 17 Lauttakylän lukion juhlasalissa.