Sastamalassa Sastamalantiellä poliisi mittasi roiman ylinopeuden sunnuntai-iltana. Tapaus sattui puoli kymmenen jälkeen.
Partiota vastaan ajanut henkilöauto ohitti toista henkilöautoa nopeudella 154 km/h. Alueella on kahdeksankympin rajoitus.
Ohittajan nopeus laski vasta, kun poliisiautoon kytkettiin hälytys- ja pysäytysvalot päälle.
Kuljettajana oli vuonna 1999 syntynyt nuorukainen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
No ni.
….vetin hulla kortti pois ja kauheet sakot
Me kouluun takasin.
juu autokouluun
Ei mikään ihme että täällä kaahataan niin autoillaan kuin mopolla Varikontiellä on ihan hurja ylinopeuksien vaikka on 40 npeus rajoitus Eikä poliisi kerkiä yhtään valvontaan Kaikki mopot ja mopo autot on viritettynä.
Poijjaat nostaa hiukan venttiiliä.
Se olis hyvä jos se rikoksen teko väline otettas valtiolle. Ja valtio myis vehkeen pois. Ja samalla ajo kieltoo.