Saksitut: Yksi hieno kylä on tainnut jäädä hieman pimentoon

Laajan Sastamalan alueella on runsaasti kyliä, joissa asuu sastamalalaisia ihmisiä. Kylien alueilla on tietenkin myös kesä- ja muita vieraita. He tuovat uusia ajatuksia ja vireyttä kylille. Yksi tällainen kylä on Tyrisevä Kuloveden rantamailla tien varrella, joka vie Nokian suuntaan. Siis soratien varrella, soratiethän ovat juuri oikeita kyläteitä.

Tyrisevän-Nohkuan Kyläseuran alueet ovat hieman kaukana Sastamalan ytimestä, Vammalasta. Siitä huolimatta ihmiset ovat tyytyväisiä. Ja siitäkin huolimatta, että palveluja on niukasti, kirjastoauto taitaa niillä kulmilla pyörähtää.

Seuraintalo tarjoaa kokoontumis- ja ajanviettopaikan. Talolla on myös piirejä ja ainakin joskus kesäisin siellä on myös tanssilattialla pyörähdelty. Uimaranta antaa virkistystä kaikille ja Piiparinpuisto lapsille ja vähän aikuisemmillekin. Näitä kyläläiset pitävät kunnossa, jotta kylältä löytyy viihtyisyyttä niin kyläläisille kuin vieraillekin.

Ja matkalla Tyrisevän-Nohkuan kulmille voi piipahtaa Jyränvuorella. Sillä on korkeutta 180 metriä ja huipulla huiskuu linkkimasto. Rinteillä voi kesäisin marjastaa ja sienestää, jopa ajoittain hyvällä menestyksellä.

Tyrisevän-Nohkuan alueet kuuluvat jollakin tapaa Nokian vaikutuspiiriin. Jos alueilla on mukavia tontteja, niin asukkaita saattaisi sieltä Nokian kulmilta kylille muuttaa. Matkathan eivät kovin pitkiä ole. Vaikka kylillä ei tunkua palveluista, ainakaan julkisista ole, niin avaraa ja perisuomalaista maalaismaisemaa sitten sitäkin enemmän. Ehkä se Häijään suunta ei sittenkään ole ainoa, jonne kaupungin kannattaa katsella. Muitakin seutuja voi ja pitää huomioida.

Kun kulkee sastamalalaisten vesistöjen varsia, niin ei voi kuin huokaista kauneutta. Sitä vain paikkakuntalaiset eivät aina huomaa, että asuinkunta on luontorikas ja silmille ilo. Vielä, kun keskusta saadaan oikeasti vireäksi, niin kaikki on hyvin…