
Sastamalassa aukeaa yhdistysten ja muiden toimijoiden käyttöön uusi kokoontumispaikka Toivonkulma kaupungin ydinkeskustassa. Tila on Exlibriksen katutasossa osoitteessa Onkiniemenkatu 12.
Toivonkulmaa voivat esimerkiksi yhdistykset ja yritykset varata kokouksilleen ja tilaisuuksilleen. Tila on kansanedustaja Arto Satosen omistuksessa.
“Haluan tällä panostuksella auttaa paikallisten yhdistysten toimintaa sekä osaltaan tuoda vireyttä ja hyvää mieltä kaupunkikuvaan”, hän kertoo.
Yhdistykset ja vastaavat vapaaehtoiset toimijat saavat varata Toivonkulman käyttöönsä ilmaiseksi. Tilassa voi halutessaan keittää kahvit ja suorittaa pienen kahvimaksun suoraan säästöpossuun. Kaupallisilta toimijoilta Toivonkulman vuokraamisesta veloitetaan tuntihinta. Varauskalenteri tulee Sastamalan Kokoomuksen kotisivuille
osoitteeseen www.sastamalankokoomus.fi.
Toivonkulman avajaisia vietetään tiistaina 4. kesäkuuta kello 18.
Hienoa, vanhan kaupungintalon eteisestä tulee rauhallisempi paikka, kun sälleille löytyi uusi kokoontumispaikka.
Voivat kiehauttaa oikein plörötkin.