Saksitut: Mitenkähän hallitus hoitaa maaseudun joukkoliikenteen?

Maan uuden hallituksen liikkuminen ratikalla ja kävellen on mielenkiintoinen ele kohti ilmastonmuutoksen väkevää torjuntaa. Ele tietenkin kertoo siitä, että autoilua halutaan tavalla tai toisella vähentää, jotta saasteita ei ilmoille heruisi. Liikenteen siirtäminen raiteille on yksi suuri tavoite. Se eittämättä onnistuu Helsingissä ja muissa suuremmissa kaupungeissa, kuten Tampereella. Ei kaikki liikenne kuitenkaan ratikoilla toimi, ainakaan vielä.

Mitenkähän hallitus hoitaa Suomen laajan maaseudun liikennöinnin siirron raiteille, tai edes vähäpäästöisiin linja-autoihin? Tuo joukkoliikenne kun esimerkiksi Sastamalassa on isossa roolissa kaupungin kehityksen kannalta. Ykkösnyrkiksi kasvaneen Mouhijärven tärkein liikenneväylä uusien ja vanhojen asukkaiden kannalta on valtatie 11. Se palvelee työ- ja muita matkoja. Kyllä Häijäästä on hankala lähteä Nokialle tai Tampereelle töihin ilman jonkinlaista pyörillä liikkuvaa menopeliä. Raiteita ei ole aivan lähellä, no Karkussa on, mutta sinnekin pitää mennä autolla.

Maan hallitus on investoimassa liikenneväyliin miljardeja. Saapa nähdä, mitä Sastamalan suuntaan tulee. Tai ylipäänsä suomalaiselle maaseudulle. Se ratikkahan olisi hieno kulkupeli, joten eiköhän hallitus suuntaa varoja ratikkareitteihin. Mikäs sitä olisi hypätä ilmastoituun sähkökäyttöiseen vaunuun ja ajella Vammalasta ensin Äetsään ja sieltä Kiikoisiin. Matka jatkuisi raiteilla Suodenniemelle ja sieltä Mouhijärven kautta takaisin Vammalaan. Toki matkan pitää taittua myös muualle maaseudulle. Esimerkiksi Sammaljoelle, Stormiin ja Tyrväänkylään.

Eittämättä mahdoton tehtävä uudellekin hallitukselle. Eli kyllä Sastamalan on ihan itse pääosin hoidettava sisäinen liikenne tolalle, joka tuo mahdollisuuden liikkua muulla välineellä kuin henkilöautolla. Tavoite tulee yhä tärkeämmäksi, jos tulevaisuudessa vielä olemassa olevia palveluja keskitetään, siis terveysasemia ja kouluja.

Että töitä riittää niin virka- kuin luottamushenkilöilläkin.