
Sammun sillan pintarakenteiden korjaus valtatiellä 12 Huittisissa on kuumentanut autoilijoiden tunteita alkukesästä.
Liikennevalo-ohjauksella vain yhtä kaistaa pitkin kulkeva liikenne on ruuhkautunut varsinkin kuluvalla viikolla pahoin, sillä valtatietä on matkattu Oripäässä pidettävään Okra-maatalousnäyttelyyn.
“Tien liikennemäärä on tuplaantunut maatalousnäyttelyn vuoksi”, vahvistaa tieinsinööri Tapani Jaakkola Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.
Alun perin työmaan piti valmistua kesäkuussa, mutta tuoreen tiedon mukaan työt ottavat vielä pari viikkoa.
“Siinä on urakoitsijalla eli Destialla ollut aikataulullisia ongelmia ja resurssipulaa. Tämän hetken tiedon mukaan valmista on viikolla 29.”
Ensi viikolla sillan pintarakenteet eristetään uudelleen. Sen jälkeen tehdään suojavalu sekä päällystys- ja viimeistelytyöt, minkä jälkeen urakan pitäisi olla valmis, Jaakkola kertaa.