Katusählyn SM-osakilpailu Sastamalassa – Ilmoittaudu nyt!

Iida Lakkosella (vas.), Esteri Jokisella (oik.) ja Sanni Reinolalla (toinen oik.) on kokemusta katusählystä viime vuodelta. Naisten joukkue osallistui silloin Tuurissa pidettyyn osakilpailuun. Mikko Mäkelä ja Tella Voutilainen puuhaavat tapahtuman yhteyteen oheisohjelmaa.

Kuljetusliike Finskan piha-alue Vammalassa toimii heinäkuun viimeisenä lauantaina katusählyturnauksen näyttämönä. Roismalan Ponnistuksen naiset tuovat silloin Sastamalaan Tupla Katusähly-tourin SM-osakilpailun. Vauhdikkaiden otteluiden lisäksi tarjolla on markkinameininkiä sekä ohjelmaa perheen pienimmille.

”Suunnittelu karkasi hiukan käsistä”, naurahtaa tapahtuman puuhanainen Sanni Reinola. ”Ensin piti järjestää vain sählyturnaus, mutta kun pyysin Vammalan Seurahuonetta mukaan yhteistyökumppaniksi, selvisi että he suunnittelivat samalle päivälle lastentapahtumaa.”

Mikko Mäkelän ja Tella Voutilaisen ei tarvinnut kahdesti miettiä tapahtuman siirtämistä katusählyturnauksen yhteyteen.

”Luvassa on pomppulinna, koira- ja hevosajelua, pellejä, ongintaa sekä muuta lapsenmielistä”, Voutilainen valottaa. Lapsille ja nuorille suunnatun ohjelman huipentaa lavalle nouseva laulaja Lucas.

”Yritämme saada päivälle kehitettyä kunnon markkinahumua. Illalla tarkoitus on saada lavalle vielä esiintyjä aikuisempaan makuun”, Mäkelä lupaa.

Vammalan Seurahuone hoitaa myös tapahtuman anniskelun sekä ravitsee niin pelaajat kuin katsojatkin.

Turnauksessa on omat sarjansa miehille, naisille, firmoille, sekajoukkueille sekä tytöille ja pojille. Ilmoittautumisaikaa on 21. heinäkuuta saakka. Reinola kannustaakin kaikkia kynnelle kykeneviä lähtemään mukaan leppoisaan turnauspäivään.

”Aiempaa kokemusta ei tarvita. Mukaan voi ilmoittautua vaikka työ- tai kaveriporukalla.”

Katusähly eroaa varsinaisesta salibandysta monellakin tapaa. Ottelut pelataan pienissä kaukaloissa ja kentällä on aina kolme pelaajaa kerrallaan. Maalit ovat pienet, eikä erillistä maalivahtia käytetä.

”Sastamalan turnauksessa on neljä kenttää, jotka ovat kaikki samaan aikaan käytössä. Nähtävää riittää siis varmasti koko päiväksi.”

Mikäli hauskanpito ei riitä houkutukseksi, kerrottakoon vielä, että jokaisen sarjan voittaja selviytyy syyskuussa Helsingissä pidettävään SM-finaaliin.

Ilmoittautua voi osoitteessa: https://beta.statbeat.com/katusahly-2017-sastamala/

Poimintoja