Hirvivahingot historiallisen pienet Satakunnassa

Hirvien metsille aiheuttamien korvattavien vahinkojen määrä väheni viime vuonna Satakunnassa, jossa arvioitu vahinkomäärä on suorastaan historiallisen pieni. Alueella arvioitiin 13 hirvivahinkoa, joista korvaussummaksi tulee 15 000 euroa. Vuonna 2010 tehtiin 43 arviota ja korvaussumma oli 88 000 euroa.
Metsäkeskuksen metsätaloustarkastajat tekivät Lounais-Suomessa eli Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa kaikkiaan 40 hirvivahinkoarviota. Metsänomistajille maksetaan korvauksia 87 000 euroa. Edellisvuodelta korvaussumma oli 146 000 euroa.
Satakunnasta poiketen Varsinais-Suomessa vahingot lisääntyivät. Siellä tehtiin 27 arviota, joista korvaussumma on 72 000 euroa. Vuotta aiemmin oli 16 hirvivahinkoa ja näiden korvaussumma 58 000 euroa.
Valtio korvaa yksityisille metsänomistajille hirvieläinten metsälle aiheuttamia, enintään kolme vuotta vanhoja tuhoja. Metsäkeskuksen tekemään arviointiin perustuva korvaus maksetaan arviointia seuraavana vuonna. Jo puolenkin hehtaarin tuhoala voi riittää korvauksen saamiseen, jos pahoin vaurioituneita taimia on runsaasti. Vahinkokorvausta ei makseta, jos arvioitu vahinko jää alle 170 euron.

Poimintoja