Laulujoutsenet lasketaan viikonloppuna

Joutsenperheet ovat vielä tässä vaiheessa hyvin erotettavissa muiden joutsenten joukosta. Perheen nuorisoa edustavat linnut ovat harmaita. Kuva: Jukka T. Helin.

Paljonko laulujoutsenia löytyy Pirkanmaalta juuri ennen talven saapumista? Vastaus kysymykseen saadaan, kun joutsenten laskenta tehdään ensi viikonloppuna 17.-18. marraskuuta.
”Käy tarkistamassa paikkakuntasi järvenlahtia tai muita sopivia levähdyspaikkoja viikonlopun aikana ja ilmoita havainnot Tiiraan (www.tiira.fi)”, kannustaa Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Helin.
”Tiiraan on hyvä ilmoittaa yksilömäärä, tarkka paikka ja kellonaika. Näin saamme hyvän kuvan todellisesta syksyisestä joutsenmäärästä Pirkanmaalla.”
Laskenta järjestetään nyt viidennen kerran.
”Tänä vuonna arvomme kaikkien yhdistykselle joko Tiiraan tai sähköpostitse viikonlopun aikana joutsenhavaintoja palauttaneiden kesken kattavan tietopaketin linnuston seurannasta, Linnut 2011 vuosikirjan. Havainnot voi lähettää yhdistykselle osoitteeseen pily@pily.fi”, Helin kertoo.
”Viimevuotinen laskenta oli varsin kattava Pirkanmaalla, mutta tehostamisen varaa jäi silti. Saman kunnan laskijoiden olisikin hyvä suunnitella keskenään reittiä ja laskentakohteita, jotta kunnan alue tulee tarkistetuksi tarkoin.”