Sylvään koulun rehtori ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Andersson (kok) on kiinnostunut Sastamalan avoinna olevasta kaupunginjohtajan virasta. Asia kävi ilmi kaupunginhallituksessa maanantaina, kun kokouksessa käsiteltiin kaupunginjohtajan, teknisen johtajan ja hallintolakimiehen virkojen hakijoiden haastattelua.
”Mahdollista se on. Paperia en ole vielä jättänyt”, Andersson sanoi tiistaiaamuna ja viittasi mahdolliseen hakemukseensa.
”Pohdin ja mietin asiaa loppuun asti. Kaupunginjohtajan virkaa ei haeta kepein perustein. Se ei ole mikään pieni asia, vaan vaikuttaa koko elämään.”
Ennen haastatteluryhmän valintaa kaupunginhalitus päätti, että puheenjohtaja Andersson ei esteellisenä voi ottaa osaa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon. Ratkaisun yhteydessä viitattiin siihen, että hän on mahdollinen hakija.
Hakemukset avoimiin virkoihin tulee jättää viimeistään ensi torstaina kello 15.
en kannata asiaa……
No tottakai tämäkin piti arvata!
että tämäkin vielä
samaa mieltä!! Pysyköön J.A rehtorina ja valtuutettuna, niin on paree
Ja mitäs vikaa miehessä olisi kaupunginjohtajana???
Ei mitään varsinaista vikaa mutta olisi koko kaupungin edun mukaista että uusi johtaja tulisi muualta, ilman sidoksia mihinkään suuntaan
jokos Antti Lahti on ilmoittanut hakeeko paikkaa?
Mikähän kunnallishallintoon liittyvä pätevyys Anderssonilla on ja mitä tutkintoja hän on suorittanut?
Hyvä Jarppa!
Suutari pysyköön lestissään!
Muuten kannattaisin, mutta jos Andersson valitaan kaupunginjohtajaksi, jää Sylvää ilman huippurehtoria.
Anderssonin pesti on Sylväällä!!!!
Kiitos ei.
Kuten olen ennenkin todennut: Suutari pysyköön lestissään ja rehtori pestissään
Ymmästääkseni tehtävää pystyy parhaiten hoitamaan henkilö, jolla on kokemusta kunnallishallinnosta ihan palkkatyönä. Lisäksi olisi syytä olla kokemusta myös yksityiseltä sektorilta.
Valtuustokokemus kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävät ovat luottamustoimia, eivät varsinaista kunnallishallinnollista kokemusta.
Todellakin! Ei kai kukaan tosissaan kuvittele että luottamustoimen hoitaminen virkamiesten jatkeena pätevöittäisi kaupunginjohtajan virkaan!!! Suuret on Anderssonnilla luulot itsestään…
Ei riitä kokemus Anderrsonilla,sorry!
Ei riitä kokemus, ei näkemys, ei koulutus
Varmaan löytyy J: A.:a pätemämpiä ehdokkaita ja monta, miksi tyytyä sekundaan!
Toistan kysymyksei.
Jari on ollut jo pitkään uuden uimahallin rakentamisen kannalla , joten sen näkisin isona plussana, kun uutta kaupunginjohtajaa valitaan.
Huonoin vaihtoehto olisi joku änkyrä kepulainen, joka toimisi jarrumiehenä joka asiassa kaupunkia kehitettäessä.
Ei uimahallin kannattaja välttämättä ole kaupunginjohtaja-ainesta
Hevosmiesten tietotoimiston mukaan virkaan valitaan ,joku entinen lentopalloilija.
siperia on kyllä opettanut Anderssonia tässä uimahalliasiassa… muistaakseni….
kai sieltä tulee ainakin sellaiset nimet kuin Alenius, Sirviö ja nämät Punkalaitumen nykyinen ja Hattulaan lähtenyt….
Harmi kun se Rämö lähti sinne hattulaan!
Hakea saa ja voi kuka tahansa, mutta toivottavasti saadaan johtaja, jolla on laajempaa näkemystä, eikä paikallista painolastia, eikä valmista hyväveli rinkiä ympärillään.
Ammatijohtaja jostakin pääkaupunkiseudun kunnallistehtävästä lienee paras vaihtoehto, jos vain sellaisia saadaan tehtävää hakemaan.
Mikä näitä viisastelijoita vaivaa? Ihan niin kuin kaikkitietävät olisivat jo nähneet jokaisen paikkaa hakevat paperit. Jari Andersson on tässä vaiheessa ihan samalla viivalla kuin muutkin. Hänellä on korkeakoulututkinto, sopiva ikä, hyvä kielitaito ja yleissivistys, kokemusta kunta-alalta ja 8 vuotta valtuuston ja hallituksen puheenjohtajana kotikaupungissa. Pistäkää paremmaksi.
Olisi hyvä jos osaisi edes oman alansa lakia lukea mutta kun ei sitäkään.
Miten kielitaito on mitattu??
miksi Andersson ei ole osoittanut näinä vuosina pystyvänsä asettumaan päivänpolitiikan yläpuolelle, on vain jatkanut Sallin viitoittamaa linjaa, mikä nyt sitten muuttuisi…ei riitä, että on valta , tarvitaan myös pätevyys
Itserakas. Ylimielinen. Tympeä. Otti lain omiin käsiinsä -en ole huomannut uutista että kaupunginhallitus olisi moittinut Sylvään rehtoria lainvastaisista säännöistä -miksi ei!?
Jaa täällä jo joku kehuu kovasti itseään ”ylimieliseksi ja tympeäksi”. Kuulostaa joltain Anderssonin vastaehdokkaalta.
Totta kai Jari pitää valita!