Sastamalassa viime torstaina ja perjantaina järjestetyt hyväntekeväisyyskonsertit ovat hieno esimerkki siitä, miten pienestä kauniista ideasta voi kasvaa jotakin suurta. Voisiko puhua jopa kansaliikkeestä, niin aktiivisesti tietoa jaettiin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Konserttien menestys taas kertoo siitä, että auttamisen halu ei ole kadonnut mihinkään. Nuorena syöpään menehtyneen paikkakuntalaisen Manti-tytön kohtalo kosketti ihmisiä laajasti. Kun Mantin äiti kertoi julkisuudessa miten paljon leluista, kirjoista ja vaikka Muumi-pussilakanoista on iloa pienille syöpäpotilaille, riensi kansa kantamaan oman kortensa kekoon ja hankkimaan konserttilippuja. Molemmat päivät myytiin loppuun, eikä kaikille halukkaille lippuja edes riittänyt.
Mantin äidin mukaan Sastamala taitaa olla Suomen empaattisin paikkakunta. Oli nimittäin paljon myös heitä, jotka eivät päässeet konserttiin, mutta halusivat silti lahjoittaa lipun hinnan keräykseen.
Erityisen paljon järjestäjiä kosketti erään yksityishenkilön antama lahja. Vanhempi rouva toi konserttiin Muumi-pussilakanasetin, jonka hän antoi tilaisuudessa mukana olleelle syöpäosaston hoitajalle TAYSiin vietäväksi. Tämä ihana ele oli liikuttanut kaikkia niin kovasti, että he eivät olleet huomanneet kysyä edes rouvan nimeä. Sain toiveen välittää hänelle suuren kiitoksen lämpöisestä ajatuksesta ja teen sen mielelläni.






