
Lounais-Suomen poliisi on havainnoinut jälleen tutun keväisen ilmiön. Viime päivien aikana poliisille on tullut lukuisia ilmoituksia ulkomaalaisporukoista, jotka ovat yrittäneet pysäytellä autoja.
Verukkeena käytetään usein polttoaineen loppumista. Todellisuudessa taustalla on rahan pyytäminen tai jonkin rihkaman kauppaaminen puoliväkisin.
Toistaiseksi seurueet eivät poliisin tiedon mukaan ole käyttäytyneet väkivaltaisesti. Poliisin neuvo on ehdottomasti olla pysähtymättä, kun epämääräinen porukka yrittää pysäytellä liikennettä. Asiasta voi ilmoittaa hätäkeskukseen, mikäli näyttää siltä että tilanne on vaaraksi muulle liikenteelle.








Rihkamakauppiaat tunnistaa kuvanmukaisesta asusta. Älkää missään tapauksessa pysähtykö, mikäli tälläiset koijarit yrittävät pysäyttää autonne.
Älkää pysähtykö rihkamakauppiaiden kohdalle. Poliisin neuvo hätäkeskukseen soittamisesta on outo. Siellä yleensä tämän tapaiset soitot lasketaan turhiksi soitoiksi ja vastauksena ärähdetään, ettei asia meille kuulu.
AIVAN!