Uulatuote Oy maalitoimittajana Versaillesin palatsissa ja Louvren museossa

Kauvatsalainen perinteisiä luonnonmaaleja valmistava Uulatuote Oy on ranskalaisen jälleenmyyjänsä La Cabane à Couleursin avulla päässyt maalitoimittajaksi Versaillesin palatsin ja Louvren museon korjaus- ja restaurointiprojekteihin. Uulan perinteistä pellavaöljymaalia käytetään muun muassa ovien ja ikkunapuitteiden maalaukseen. Uulan pellavaöljymaali on saanut kiitosta erityisesti hyvästä maalattavuudestaan ja värisävyjensä tarkkuudesta. Suuri osa sävyistä onkin haettu käsityönä kyseisiin kohteisiin.

Uulatuote Oy:n toimitusjohtaja Sari Uunila kertoo, että he aloittivat yhteistyön La Cabane à Couleursin kanssa jo vuonna 2013. Vuonna 2014 alkoi yhteistyö ikkuna-puusepän kanssa pienten projektien parissa Versaillesissa, sekä muutamissa muissa restaurointikohteissa, kuten vanhoissa linnoissa. ”Uulan maalit ovat saaneet paljon myönteistä palautetta Ranskassa niiden ekologisuuden ja korkean laadun vuoksi. Luonnonmukaiset pigmentit soveltuvat hyvin vanhojen arvokohteiden entisöintiin. Yhä useampi arkkitehti on ottanut yhteyttä La Cabane à Couleursiin ja suunnitteilla on uusia projekteja ympäri Ranskaa, joissa tullaan käyttämään Uulan maaleja”, Uunila iloitsee.

Vahvistaakseen kuluttajien tietämystä perinne- ja luonnonmaaleista Suomessakin Uulatuote avasi juuri Tampereelle Uula-Studion, jonka tarkoituksena on palvella sisustussuunnittelijoita, arkkitehtejä, maalausalan ammattilaisia sekä kuluttaja-asiakkaita maali-ja värivalintoihin liittyvissä asioissa, sekä antaa maalausohjeita ja kertoa luonnonmaaleista. Studiotilaa tullaan hyödyntämään myös jälleenmyyjien koulutustilana sekä toiminnallisena pisteenä, jossa pidetään esimerkiksi tapahtuma- ja ammattilaisiltoja. Studion virallisia avajaisia vietetään viikolla 11.

Poimintoja

  • Nimetön

    Meillä maalattu kaikki maatilan rakennukset aina uulalla eikä vaihdeta. Perinteet kunniaan jatkossakin.

  • Nimetön

    Ranskasta tuodaan viiniä ja juustoja tänne ja täältä viedään maalia Ranskaan. Mouhijärven juustojakin vois Ranskaan viedä,itte tykkään niistä enemmän kun Ranskan juustoista. Mutta siis hieno homma Uulan maalitehtaalle.

  • Nimetön

    Kävin hiukan lukemassa lisää näistä uulan maaleista heidän sivustoltaan ja ilokseni totesin etteivät maalit sisällä ollenkaan muovia. Itselleni se on tärkeä valintaperuste kun muutonkin hukumme pian muoviin. Ensi suvena töllin maalausurakka ja taitaa mennä tällä kauvattalaisella lähimaalilla.

  • Nimetön

    Onpas kommeeta satakuntalaiselle osaamiselle, hatunnoston arvoinen asia

  • Nimetön

    Kiitos, onpa hienoa kuulla näin positiivisia kommentteja tällä foorumilla.

    Terv. Sari Uunila
    Uulatuote

  • Vanha maalari

    Onneksi ihmiset alkavat olla yhä kiinnostuneempia siitä mitä mikäkin aine pitää sisällään. Egologiset ja luontoa säästävät tuotteet nostavat vuosi vuodelta suosiotaan eikä ole monellekaan enää sama mitä talon seinään lätkitään. Arto Uunila perusti Uulan maalitehtaan ja oli aikansa edellä kävijä.

  • Pappa

    Molemmissa paikoissa Ranskassa käyneenä voin sanoa, että ompa mahtava juttu. Versaillesin palatsi ja Louvren museo ei ole mitään mummon mökkejä joihin vedetään punamultaa. Onnittelut Uula-Tuotteelle.

  • Pertti Järvelä

    Uula on hyvää, uula on hyvää, uulatuote tekee sen………………….

  • Ammattimaalari

    On ne hienoja luonnonläheisiä maaleja juu mutta kun pirttiis meet uulan pinnan vetään nii ei kauaa mee nii tulee ulkovuorestakin luonnonläheinen ku homehtuu ja rapistuu. Sen siitä saa kun ei käytetä myrkkyjä mitkä asian estäis! Ja sisämaalit kuivuu puolenvuotta kosketus kuivaksi. Että jos on aikaa odotella nii mikäs siinä. Paskoja maaleja ovat mutta on se hyvä että ranskaankin viedään jotain paskaa… ettei sieltä vaan tuoda pelkkää paskaa tänne päin!

    • Nimetön

      et taida sitten kovin ammattilainen olla jos et luonnonmaaleilla osaa hommiasi hoitaa,itse en ole muita vuosikymmeneen käyttäny eikä mikään ole homeessa

      • Nimetön

        Nykyinen öljymaali on ulkokäytössä homeenkasvatusalusta. Perinteisissä öljymaaleissa käytettiin lyijyvalkoista ainakin pohjamaalissa, siksi se tarttui hyvin puuhun eikä homehtunut. Muutkin pigmentit olivat usein myrkyllisiä, kute kadmiumkeltainen. Myrkytttämätön pellavaöljy on herkkua kaikenlaisille eliöille. Toki pellavaöljyn voi korvata vaikka mäntyöljyllä, mutta silloin ei voida puhua enää perinnemaalista. Sisämaalina öljymaali ei homehdu, mutta kuivuu hitaasti, ellei käytetä sikkatiivia tai xerotiinia. Perinnemaalit ovat erinomaisia maaleja kokeneen ammattilaisen käyttäessä niitä oikeassa paikassa.

Kommentointi ei ole käytössä.