Koulun ikkunoita säpäleiksi Kiikassa

Ensi viikolla, koulutyön alkaessa Kiikan koulun kaikissa ikkunoissa pitäisi olla lasit. Maanantaina rikotut ikkunat oli peitetty vanerilevyillä. Kuva: Pauliina Vilenius.
Ensi viikolla, koulutyön alkaessa Kiikan koulun kaikissa ikkunoissa pitäisi olla lasit. Maanantaina rikotut ikkunat oli peitetty vanerilevyillä. Kuva: Pauliina Vilenius.

Sastamalan kaupungin kiinteistönhoitajaa kohtasi Kiikan koululla perjantaina aamulla ikävä näky. Koulun ikkunoita oli isketty säpäleiksi urakalla, kaikkiaan 15 isoa ruutua.

“Rikotut lasit ovat koulun takaseinällä, joka rajoittuu metsäalueeseen. Tekovälineinä on käytetty rappurallia sekä kiviä”, kertoo huoltotyönjohtaja Simo Mäkinen.

“Todella ikävää ilkivaltaa. Tähän asti koulu on saanut olla rauhassa. Muualla Kiikassa ei ole tietääkseni tapahtunut vastaavaa tänä kesänä, joten kyseessä lienee yksittäisten tekijöiden yksittäinen päähänpisto.”

Mäkisen mukaan hankinnassa olevat uudet ikkunat rokottavat kaupungin kirstua noin parilla tuhannella eurolla. Ikkunaruudut asennetaan kuluvan viikon aikana.

Mäkinen sanoo, että kaupungilla suunnitellaan nyt tallentavien kameroiden asentamista koululle, jotta vastaavalta ilkivallalta vältytään jatkossa.

  • hv

    Monta vuotts kiikasss asuneena tää uutinen ei yllätä. Keikö vanjemmat dss lapsiaan kuriin. Monta vuotts mopo rallia. Onkeksi idoon kaupunkiin pääs

  • Nimetön

    Kaksituhatta euroo ei riitä! Jos mukaan lasketaan siivous-, hallinnointi- ja työnjohtokulut sekä poliisin rikostutkintakulut, summa noussee 5000 euroon. Kiikassa on kuulemma paha sosioekonominen alakulo. Tämä näkyy vanhempien voimattomuutena ohjata lapsiaan, vaan sallitaan jopa öisin häiritsevä, kovaääninen mopoilu ja musiikin soitanta. Poliisit saavat jatkuvasti hälytyksiä Kiikkaan. Monet kirkon lähettyvillä, puolen kilometrin säteellä, asuvat harkitsevat muuttoa pois.

  • Nimetön

    Olen luullut, että kamerat jo valvovat näitä julkisia rakennuksia! Kamera ei haittaa yhtään rehellisellä asialla liikkuvia tai muuten alueella ilman vahingon tekoa ulkoilevia. Kamera tulee halvemmaksi, kuin nämä vahinkojen korjaukset. Ehkäisee ennakolta myös.

  • matti p

    kusipäitten kakarat touhussa. vanhemmat jotka ei osaa kasvattaa kakaroitaan vastuuseen asioista tekevät mitä mieleen tulee. onneksi minun kakarani ovat kunniallisissa töissä ja olen heistä ylpee

  • Nimetön

    Opettajaperheen poika ajoi keväällä Kiikan hautausmaata ympäröivän kiviaidan päällä mopolla. Hautarauhan rikkominen oli lähellä, poliisi on asian käsitellyt seuraamuksineen.

  • Nimetön

    Nuorien ihanne toisilleen tänä päivänä ei ole olla esimerkillinen hyvissä tavoissa, vaan yltiöpäisin, hulluin, tottelemattomin ja katsotuin somessa missä hyvänsä. Kiltti helposti syrjäytyy. Mutta lopulta aikuisuudessa roolit ovat vaihtuneet. Sitä niittää, mitä kylvää.

  • Kiikkalainen

    Samat finniposket aina asialla ja kun vanhempia kehoitetaan nätisti puuttumaan lapsiensa touhuihin niin yleensä vastaus on, että ei meiän kullannuput vaan se toinen….. säälittävää…

  • Harmittaa Kiikkalaisten puolesta, ei asu enään paikassa Kiikka City

    Kiikasta on tullut korkeasti koulutettujen uskonhömppään hurahtaneiden opettajien, lääkäreiden keskus, jossa lapsilla ei ole rajoja. Osalla näistä vanhemmista on hyvä ja oikea kotikasvatus, mutta luulevat uskonto, jeesus ja koulu hoitaa jälkikasvun oikeellisen vastuullisen kasvatuksen.

    • Nimetön

      Olet aivan oikeassa….. osa vanhemmista myös vapaaehtoisena päällikkönä….

  • Nimetön

    Kyllä lapsilla kuri pitää olla. Lapsi tarvitsee: Rakkautta ja rajoja, muuten hän tuntee olonsa turvattomaksi.

  • Nimetön

    Te aamuisin töihin menevät ottakaa sairauslomaa, jos ette pysty öisin nukkumaan nuorison järjettömän mölyn takia. Kertokaa lääkärille avoimesti kevareiden ja mopojen sekä autojen aiheuttamat melut jopa puolen yön jälkeen.

    • Nimetön

      Niin, että pitää sallia tuo temppuilu teillä ja pihoilla. Pitäisikö mielestäsi vielä palkita nuo, jotka paikkoja rikkovat? Meidän töissäkäyvien kukkarolle kaikki paska kuitenkin jää kuormaksi.

  • Nimetön

    Koivuniemen herra kunniaan…………….johan alkaa rauha palata kylälle.

  • eläkeläinen

    Kun tietää pitkäaikaisena kiikkalaisena ja vaikuttajana häirikkönuorten taustan, tuntuu, että heidän joukossaan on nuoria, jotka kertovat, että heitä ei saa millään kuriin – isä kyllä huolehtii.

  • Nimetön

    Huhujen mukaan eräs kiikkalainen nuori on leuhkinut kavereilleen ajaneensa Vammalassa poliisia pakoon kevarilla peitetyin rektunnuksin pitkin kujia ja pihoja. Ja pääsi pakoon! Tällainen on nuorempien silmissä on lähes olympiavoittaja!

    • Nimetön

      Muuttuuko nimettömän rekisteröimättä toimivaan keskusteluun kirjoittama huhu todeksi? Joku tuntematon kertoo jonkun tuntemattomaan leuhkineen kavereilleen jostakin tempusta, josta kukaan ei ole muuten kuullut mitään. No, kyllähän mekin mopoikäisinä kerrottiin tällaisia sankaritarinoita, joilla ei ollut mitään totuuspohjaa. Piti esittää kovaa jätkää.
      Miksi häiriöistä ja vahingonteoista ei kerrota vanhemmille? Jos muutamakin henkilö käy sanomassa asiasta nokikkain, menee varmasti perille. Jos ei mene perille, alaikäisistä voi aina tehdä lastensuojeluilmoituksen, jos vanhemmat laiminlyövät kasvatusvelvollisuutensa. Ai niin, netissä on paljon hauskempaa ja helpompaa revitellä tarinoita, kun totuuden perään ei kukaan kysele.

  • Nimetön

    Hihhulivanhemmat ovat ulkoistaneet kasvatustehtävän sekä koululle että Jeesukselle. Saattaa olla lasten protesti hihhuloinnista tai sitten vanhemmat eivät jaksa vanhemmuutta, vaan möykkäävät telttakokouksissa ja lapset möykkäävät kylällä häiriten sekä hautausmaarauhaa että yleistä rauhaa. Tieliinnelakeja rikotaan törkeästi älyttömillä ylinopeuksilla kuten myös keulimisilla. Aamen!

  • Nimetön

    En tiedä toimiiko täällä ns. sovittelutoiminta, kun esim. lapset tekevät vahinkoja? Mikäli sellainen täällä on sitä kannattaa kokeilla.

  • Nimetön

    Tosiasia on, että poliisiviranomaiset ovat vuoden aikana sakottaneet ja ottaneet kortteja pois lukuisia kertoja kiikkalaiselta nuorisolta. Miksikö? Ei savua ilman tulta!

  • Hooorila

    Tenukepit olivat kiikkapäässä jatkuvasti nauttimassa virvokkeita, sen jälkeen aiheuttivat suojaamatonta sukupuoliyhteyttä harrastaessaan lisääntymistä. Irtopainoksia maailmaan tuli jotka nyt ainoastaan rikkovat ikkunoita.

  • Nimetön

    Suurin osa kiikkalaisnuorista on fiksua. Suurin osa autoilijoista ajaa selvin päin. Suurin osa ei syyllisty myymälävarkauksiin. Suurin osa maksaa laskunsa ajallaan. Suurin osa pesee hampaansa päivittäin. Pienet vähemmistöt eivät toimi niinkuin suurin osa. Miksi näin? Syitä on paljon ja ne kumuloituvat häiriökäyttäytyviin. Elämän rakennuspalikat eivät jakaudu tasapuolisesti. Nimimerkki “Pieni vähemmistö ei pese käsiään vessakäynnin jälkeen, eri syistä!”

  • Nimetön

    Edellin kirjoitus hyvä, osalla porukasta on pää juntturassa ja vanhemmillaan on myös junttura tai hihhulihei

  • Nimetön

    Miten nämä mopot ja kevarit liittyy tähän ikkunoiden rikkomiseen? Sanottiinko jossain, että sen teki mopopojat? Itse muistan lukeneeni ikkunoiden rikkomisesta uutisen, jossa puhuttiin noin 10-vuotiaiden liikkuneen alueella. Sen ikäiset eivät tietääkseni ajele mopoilla.
    Että josko nyt pysyttäisiin aiheessa ja jätettäisiin ne syyttelyt nimimerkin takana väliin?

Kommentointi ei ole käytössä.