
Pirkanmaalla on noin 2500 järveä, mutta silti kalastusmatkailu on yhä alihyödynnetty mahdollisuus. Kasvua vauhdittavat saavutettavat kohteet, monipuoliset vesistöt ja kalastuksen helppo yhdistäminen muuhun matkailuun.
“Tällä hetkellä Pirkanmaalla toimii noin kolmekymmentä kalastusopasyrittäjää”, arvioi Johanna Möttönen Vastuullinen kalastusmatkailu näkyväksi Pirkanmaalla -hankkeesta.
“Iso osa kalastusoppaista tekee työtään sivutoimisena yrittäjänä muun yritystoiminnan tai palkkatyön rinnalla. Moni kehittää liiketoimintaansa vasta aloittavana yrittäjänä.
Kalastusmatkailussa on tunnistettu valtakunnallisestikin kasvupotentiaalia, mutta kannattavan liiketoiminnan kehittäminen ja kannattavuuden parantaminen vaativat usein tukea, verkostoja ja näkyvyyttä, Möttönen toteaa.
EU:n maaseuturahoituksella toteutettavan Leader Kantrin hallinnoiman hankkeen tarkoituksena on kasvattaa kalastusmatkailusta nykyistä näkyvämpi ja elinvoimaisempi osa Pirkanmaan matkailua. Yrittäjiä esimerkiksi autetaan kehittämään toimintaansa tuotteistamisessa, liiketoiminnan digitalisoinnissa ja vastuullisuudessa.
Kalastusopastoiminta vetää puoleensa yrittäjiä, jotka haluavat yhdistää pitkäaikaisen kalastusharrastuksensa luonnonläheiseen työhön.
Hankkeessa kerätään parhaillaan markkinatietoa matkailijoiden kiinnostuksesta kalastus- ja luontoelämyksiin valtakunnallisella kyselyllä palveluiden kehittämisen tueksi. Kysely on avoinna 31.7.2026 saakka, ja vastaamalla voi voittaa kalastusopastuksen.
Linkki kyselyyn löytyy täältä







