Sastamalan Vammalassa Puistokadun varrella paloi varastokopissa varhain sunnuntaina. Ilmoitus hätäkeskukseen tuli hieman yöyhden jälkeen.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että tulipalo syttyi kerrostalon ja liiketilan välisessä porttikongissa olevassa varastokopissa. Palokunta sammutti palon ja tarkasti asunnot. Kolme henkilöä jouduttiin evakuoimaan.
Useat liiketilat ja yksi asunto kärsivät savuvahinkoja. Kukaan ei loukkaantunut palossa.







Ei voi olla totta !!!
Mahtoiko ilotulitteet aiheuttaa? Onneksi ei tapahtunut vakavampaa, vaikka savuvahingotkin on ikäviä.
Niinpä.
Ei saakeli leikkitä ilotuliteilla oikeen tapa ovat selvin päin ja täys ikäinen ja katsoo mihin ampuu.
Kävelin ko. paikan ohi eilen. Oli vähän surullinen näky, ei taida olla kirppikselle asiaa pitkään aikaan?
Voin kyllä uskoa sen näyn.