Kirjepostivarkauksista 150 000 euron vahingot Pirkanmaalla

Lokakuun puolivälin jälkeen Pirkanmaalla on ilmoitettu poliisille yli 30:stä kirjelaatikkoon kohdistuneesta kirjepostivarkaudesta. Rikoksen kohteeksi joutuneita Postin kirjelaatikoita on lähes 40. Vastaavat kirjelaatikkomurrot ovat jatkuneet edelleen myös tämän vuoden puolella.

Tutkinnassa on selvinnyt, että osa teoista on tehty varastetuilla postin avaimilla, jotka ovat sopineet useisiin eri kirjelaatikoihin. Mitä ilmeisimmin anastettuja postilaatikoiden avaimia on myös kopioitu ja levitetty eteenpäin.

Laatikoista on varastettu muun muassa laskuja, joihin on muutettu saajan tilinumerotiedot. Väärennettyjen laskujen avulla tekijät ovat saaneet yksittäisissä tapauksissa useiden tuhansien eurojen hyödyn, joissakin tapauksissa jopa kymmenien tuhansien. Yhteensä asianomistajille aiheutuneet vahingot nousevat pelkästään Pirkanmaalla noin 150 000 euroon. Asianomistajia on ilmennyt tähän mennessä yli 50 kappaletta.

Sisä-Suomen poliisin suorittamien esitutkintojen yhteydessä on otettu tähän mennessä kiinni noin 15 rikoksesta epäiltyä, joista osa on vangittu. Henkilöitä epäillään paitsi varkauksista ja viestintäsalaisuuden loukkauksista, myös törkeistä petoksista, petoksista, väärennyksistä sekä törkeistä rahanpesuista ja rahanpesuista.

Osa rikoksien kautta epäiltyjen tileille päätyneestä rikoshyödystä on saatu takavarikoitua. Pääosin esitutkinnat ovat vielä kesken ja etenevät syyteharkintaan arvion mukaan loppukevääseen mennessä.

Poliisi kehottaa käyttämään harkintaa, millaiseen postilaatikkoon postiaan jättää. Jos yritys saa laskun, jossa saajan tiedot ovat muuttuneet, poliisi kehottaa yrityksiä tarkistamaan muutoksen vielä maksun saajalta.

  • Nimetön

    NO miten sitä harkintaa osaa käyttää, voiko turvattomista laatikoista saada listauksen, tms?

  • Nimetön

    Eihän suomessa voi tiliä avata ilman henkilöllisyystodistusta ainakaan kantasuomalaiset ei voi. Eikö näin ollen tilinomistaja ole helppo selvittää.

Kommentointi ei ole käytössä.