Vuoden takaisesta työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut sekä Pirkanmaalla että Satakunnassa.
Sastamala kuuluu seitsemän pirkanmaalaisen kunnan joukkoon, joissa työttömyys on alentunut yli 12 prosenttia vuoden aikana. Tammikuun lopussa kaupungin työttömyysprosentti oli 11,3. Työttömiä oli 225 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Punkalaitumella työttömyysaste oli sama 10,3 prosenttia kuin viime vuonna. Prosentti on Pirkanmaan toiseksi alhaisin.
Huittinen ja Säkylä ovat kaksi kolmesta satakuntalaiskunnasta, joissa työttömyysprosentti tammikuun lopussa oli alle kymmenen. Työttömyysaste Huittisissa oli 9,8 ja Säkylässä 9,2 prosenttia. Kokemäellä työttömyysprosentti oli 14,0. Satakunnassa työttömyys kasvoi vain kahdessa kunnassa vuoden aikana, Kokemäki on niistä toinen.
Tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla 14,6 ja Satakunnassa 13,7 prosenttia työvoimasta. Koko maan työttömyysprosentti oli 13,0.







moniko näistä työllisistä tekee töitä 9e pv,,,,,,,,,,,,,PS EI UIMAHALLIA kun se joka juttuun sekotetaan kerta
13:40 Vois toimitus pistää myös noi lähteet juttuhin jotta pääsisi tarkistamaan noita “Sipilämäisiä” heittoja. Kyllä se työtön on työtön vaikka istuu karenssin uhalla noissa turhanpäiväisissä “Elämän hallinta-kursseilla” jotka työllistävät vain “kaveriporukkaa” kouluttajina. Tilastothan on juuri lukijansa näköisiä