Sastamala Gregorianassa näkyy kolme juhlavuotta

Claudio Monteverdi. Kuva: Sastamala Gregoriana. 

XXII Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät järjestetään 21. – 28. heinäkuuta. Ohjelmistossa näkyy kolme erilaista juhlavuotta: Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla, säveltäjä Claudio Monteverdin 450-vuotisjuhla sekä reformaation 500-vuotisjuhla. Säveltäjät ovat kansainvälisiä, mutta tapahtuman esiintyjiksi on itsenäisyyden juhlavuonna kutsuttu erityisesti suomalaisia vanhan musiikin huippuja.

Tapahtuman avajaiskonsertti vierailee perjantaina 21.7. Laukon Kartanossa Vesilahdella. Konsertissa tarjoillaan englantilaisten barokin ajan säveltäjäveljesten Henry ja Daniel Purcellin tuotantoa, festivaalin taiteellisen johtajan Michael Fieldsin kokoaman Sprezzatura-yhtyeen taituroimana.  Ennen esitystä yleisöllä on mahdollisuus tutustua kartanon tiloihin ja taiteeseen.

Lauantaina 22.7. kunnioitetaan 450 vuotta sitten syntynyttä italialaista Claudio Monteverdiä. Luvassa on suuri ja mahtipontinen konsertti, jossa lavalla vierailee iso joukko taiteilijoita. Ensivierailunsa festivaalilla tekee samana iltana Pormestarin sinkit ja pasuunat.

La Morra-yhtyeestä tutuksi tulleet ja Mestarikurssilla vuosia opettaneet virtuoosimainen Corina Marti ja Michal Gondko ovat koonneet esityksen ja kokoonpanon, jossa yhdistyvät suomalainen ammattitaito ja vuoden keskeinen länsieurooppalainen teema, reformaatio. Reformaatio ilmiönä vaikutti myös musiikkiin, ja näitä vaikutteita voi kuulla maanantain 24.7. Tie Lutherin luo -konsertissa.

Koko ohjelmisto on julkaistu osoitteessa http://www.sastamalagregoriana.fi

Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 1. maaliskuuta.