Uusi hallintosääntö oli Sastamalan kaupunginhallituksen käsiteltävänä.
Jatkossa kaupunginhallituksessa olisi yksitoista jäsentä. Alkujaan määrä oltiin supistamassa yhdeksään. Nykyisessä kaupunginhallituksessa jäseniä on kolmetoista.
Konserni- ja elinvoimajaostossa kaupunginhallituksen jäseniä tai varajäseniä tulisi olemaan vähintään kolme, henkilöstöjaostossa vähintään neljä.
Kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi menevä hallintosääntö tulee voimaan kesäkuun alusta uuden valtuustokauden myötä.








Kyllä 9 olisi riittänyt….vas….vihreät…..ps…..sdp….kok…kesk…..krist….
2+2+2+1+1+1 3 eniten ääniä saanutta kaksi paikkaa….seuraaville kahdelle 1 paikka ja kahdelle viimeiselle 2 vuoden jakso vuorotellen….silloinkin kaikki ehdolla olevat saavat vähintäin yhden hallituspaikan
Kyllä 9 riittää kaupunginhallituksen jäsenmääräksi!
Täällä on niin surkeat päättäjät ja surkea kuntavaali tulossa, että kai ihan sama?
Voihan sen noinkin laskea, mutta entä jos käytetään suhteellista vaalitapaa?
Hallituksen jäsenmäärä voi päättää ja pitääkin päättää jo nyt. Jäsenet valitaan vasta vaalituloksen perusteella, käyttäen perustana kunnallislain edellyttämää suhteellista vaalitapaa, jolloin kaikki puolueet eivät välttämättä saa edustajaa läpi.