”Jos ei äänestä, pulinat pois”

Vaalitoimitsija Sari Takanen vastaanotti Rolf Haleniuksen äänestyslipukkeen. Kuva: Pauliina Vilenius.

”Jos ei äänestä, pulinat pois”, totesi Rolf Halenius S-Market Sastamalan ennakkoäänestyspaikalla keskiviikkona.

Raaseporilainen Halenius toteutti kansalaisoikeuttaan poiketessaan kauppareissulla yhdessä sastamalalaisen tuttavansa kanssa.

”En ole kotipaikkakunnallani varsinaisena vaalipäivänä, joten hoidin asian heti kun siihen tuli tilaisuus. Siitä tämä ennakkoäänestys on kätevä, että äänestää voi missä vaan.”

Vaalitoimitsija Sari Takanen kertoi, että yksi yleisimmistä kysymyksistä on: voiko oman kotikunnan ehdokasta äänestää toisella paikkakunnalla?

”Kyllä siis voi, joten ennakkoon äänestäminen on todella helppoa. Eikä mukaan tarvita kuin henkilöllisyystodistus. Jokaisella ennakkoäänestyspaikalla on kirja, josta löytyvät kaikki Suomen kuntien ehdokkaat, mikäli sen oman ehdokkaan numero ei ole muistissa.”

Takasen mukaan S-Marketin ennakkoäänestyspaikalla oli aamupäivällä jonoa. Iltapäivälläkin äänestäjiä poikkesi tasaiseen tahtiin.

Vammalan lukion abiturientti Kati Heinikorpi äänesti kuntavaaleissa nyt ensimmäistä kertaa.

”Ehdokas valikoitui vaalikoneen perusteella. Tein juuri ennen äänestystä vielä yhden vaalikoneen, ja ehdokkaani vaihtui.”

Sastamalan pääkirjastolla äänensä antoi ennakkoon 18-vuotias Sanna Perälä.

”Ei voi valittaa, jos ei äänestä, ja haluan vaikuttaa oman kuntani asioihin. Äänestin ehdokasta, joka ymmärtää politiikkaa, omaa oikean koulutustaustan ja ymmärtää nuorten asioita.”

Kati Heinikorpi valitsi ehdokkaansa vaalikoneen perusteella. Kuva: Pauliina Vilenius.

 

Sanna Perälä antoi ehdokasvalinnassaan painoarvoa koulutukselle. Kuva: Pauliina Vilenius.

 

Ennakkoäänestys on 29.3. – 4.4. Varsinainen vaalipäivä on 9.4.

Ennakkoäänestyspaikat Sastamalassa:

Kauppalantalo, Puistokatu 10

29. – 31.3. kello 10 – 18

1. – 2. 4 kello 10 – 14

3. – 4.4. kello 10 – 18

Sastamalan pääkirjasto, Sillankorvankatu 1

29.-31.3. kello 10 – 18

1.4. kello 10 – 14

3. – 4.4. kello 10 – 18

Suodenniemen kirjasto, Koippurintie 5

30.3. kello 12 – 18

3.4. kello 12 – 19

Äetsän kirjasto, Pehulankaari

30.3. kello 11 – 18

3.4. kello 12 – 19

Mouhijärven kirjasto, Uotsolantie 56

31.3. kello 10 – 18

Neste Häijää, Kauppakuja 4

4.4. kello 10 – 18

Kiikostalo, Kiikostentie 316

29.3. kello 10 – 18

3.4. kello 10 – 18

S-Market Sastamala, Itsenäisyydentie 1

29. – 31.3. kello 10 – 18

1.4. kello 10 – 14

3.-4.4. kello 10 – 18

Poimintoja

  • Nimetön

    Typerää on möläyttää; ” jos ei äänestä pulinat pois”. Kai sitä joku vapaus sentään on oltava.
    Jos ei kerta kaikkiaan ole sellaista ehdokasta, jota voisi edes harkita, ei todellakaan tarvitse pakolla mennä äänestämään. Ja aina voi kertoa mielipiteensä, yhteisissä asioissa, äänesti sitten tai ei. Vaikkapa vain keskustelupalstoilla. Ohjelmoituihin vaalikoneisiin ei ainakaan pidä tuudittautua, kyllä harkinnan tuen pitää kummuta siitä, että ottaa selkoa asiaintilasta.

  • Nimetön

    Niinpä! Ja tällä kertaa lähes kaikki ehdokkaat on aika surkeita…kertoo kaupungin tilasta. Fiksut lähtee pois!

  • Joo

    Ja edellisten pitäisi ehdottomasti olla ehdokkaina, kun kaikesta tietää kaiken ja kukaan muu ei tiedä mitään. Upeat nuoret ja mielipiteet!

    • Nimetön

      Sinäkö klo 22:01 kaiken ylinnä tiedät? Pidä silmät ja korvat auki; mitä esim tänä päivänä median kautta on paljastunut yhteisiin asioihin päättäjäksi haluavien joukosta – kysyn vaan, tekeekö mieli äänestää, kun taustalla on vaikka mitä !

  • Teräspappa

    Todella asiaton komentti !
    Valitut eivät pidä lupauksiaan ja vaihtavat puoluetta tai näkemyksiään aina heidän omien intressiensä mukaisesti.
    Asioista on saatava esittää mielipiteitään ilman ,että sitoutuu mihinkään puolueeseen tai ”klinkkiin ” eli suvaitsevuutta ja vapaata katsantokantaa ilman puoluesidonnaisuutta.

Kommentointi ei ole käytössä.