Ministerien lauantai Sastamalassa

Juha Sipilä Sastamalassa vuonna 2012. Kuva: Alueviestin arkisto / Hannu Virtanen.

Kuntaavaalikampanjointi tuo lähipäivinä useampia ministeritason vieraita Sastamalaan.

Sastamalalaisilla on lauantaina, 1. huhtikuuta, mahdollisuus tavata kolme ministerimiestä.

Ulkoministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on tavattavissa Vammalan torilla aamutuimaan kello 9 – 9.45. Menossa mukana Sastamalan PS-ehdokkaat.

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vierailee vaalitorilla Häijään Äijän pihassa kello 14.30 – 15. Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaiden lisäksi mukana ovat myös kansanedustaja Hjallis Harkimo ja eduskunnan varapuhemies Arto Satonen.

Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä poikkeaa Vammalassa Leipurin kahvilassa kello 15 alkavassa tilaisuudessa noin kello 16.

Ministerivisiitti on tiedossa Sastamalaan myös maanantaina 3. huhtikuuta, kun Pukstaavissa keskustellaan koulutuksesta, kulttuurista ja urheilusta kello 13.30 – 14.30. Paikalla on opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Mukana ovat myös erityisavustaja Heikki Uusitalo ja eduskunnan varapuhemies Arto Satonen.

  • Nimetön

    Ministerit voi luvata mitä vaan,kun on aprillipäivä! Sipilä ei uskalla tulla torille,vaan puhuu perämettällä

  • Nimetön

    Sipilä on paras pääministeri sitten Esko Ahon.
    Molempien tehtävänä on nostaa Suomi suosta kokoomuksen jäljiltä.

  • Nimetön

    Olisipa Sipilän kaltaisia päättäjiä ollut myös punavihreissä, mutta ko vaan ei ole.
    Pelkkiä kakunjakajia koko porukka.

    • Nimetön

      20.33 Kaikki poliitikot jakavat kakkua. Kyse on siitä, ketkä tekevät sen tasapuolisesti. Porvarihallitus harjoittaa kaverikapitalismia ja harmaantalouden esileikkiä. Heille palkansaaja tai eläkeläinen on lähinnä, mikä lie hylkiö.

  • Nimetön

    Tosi on, kaikki haluavat jakaa kakkua,mutta punavihreät eivät halua osallistua se valmistamiseen.

    • Nimetön

      22.17 Jaa herrat ja pomot siten tekevät kaikki työt? Eikös se jaettava kakku juuri valmistu työllä. Palkatut työntekijät tekevät työt. Vai haluaisitko siirtyä orjatyövoimaan? Silloin ei taas olisi ostajia. Haluatko ryhtyä riistäjäksi? Osta pientä ihmistä.

  • Nimetön

    Sinulle 22.35 katsos siihen kakun leipomiseen tarvitaan myös raaka-aineita, ei sitä tyhjästä puhalleta
    ja osa siitä kakusta pitää myös myydä, että voisimme leipoa taas uuden. Teillä vassureilla on ihmellinen tapa vetää kaikki asiat aina ” överiksi ” niinkuin esim. tuo orjatyö. Lakihan jo kieltää orjatyön.
    Yrittäkää jo tajuta, että tämän Suomi Oy:n pyörittämiseen tarvitaan kaikkien työpanosta.
    Hatun nosto Sipilälle yrittämisestä kaiken haukkumisen ja solvauksen keskellä.

    • Nimetön

      8:47 Jos erimieltä oleminen on sinusta haukkumista ja solvaamista, niin sukkela on elämäsi. Sitähän minä kirjoitin, että kakunleipomiseen tarvitaan juuri sitä työtä. Ja palkkatyö säilyttää ostovoiman. Toiseksi, Suomi valtiona ei ole mikään osakeyhtiö. Kolmanneksi, en ole mikään vassuri, mitä se sitten tarkoittaakin. Eikös ole hyvä, ettei kaikki ihmiset ole pelkkiä, jees ihmisiä? Demokratia haastaa ajatteluun.

  • Nimetön

    Tuleeko tästä valinnanvapaudesta sellainen Etupiiriajattelua? Olisi mukavaa jos se toimisi kaikkien kohdalla. Pahaa pelkään, että siitä tulee “tilattava annos” eikä “seisovapöytä”. Valinnanvapaus on houkutteleva sana. Samanlainen, kuin EU:n herroista ja rouvista otettu yhteinen kiiltokuva.

  • Nimetön

    Jaettavaa kakkua leivotaan monilla tavoin.
    Uutisoimisto AFP tieto “maansa rahoja säästävästä Suomen pääministeristä”leviää maailmalle.
    Pisin itse ohjattu työvierailu on suuntautunut 5000 km päähän Mongolin pääkaupunki Batoriin.
    Lentokoneiden vuokrat Sipilä on maksanut omasta pussistaan.

  • Nimetön

    vasemmisto on valttia, hallitus kaatuu ja sosialismi saa vallan ja oikeus toteutuu, nyt riittää säästäminen työmiehen kustannuksella

  • Nimetön

    Sellaista kuulin, että Harkimo ja Sipilä tanssivat ripaskaa torilla. Oikein kai pieni kilpailu, kumman kintut pitempään kestää. Lisäksi hevosmiesten tietotoimisto tiesi kertoa, että tuomarina häärii presidentti Niinistö. Liekö samalla katselmus, seuraavaksi presidentiksi? Lähetetäänkö video Putinille?

  • Nimetön

    00.45 Olipa hauska ja oivaltava kirjoitus. Miten mahtaa kisassa käydä?

Kommentointi ei ole käytössä.