Odotus päättyi – Sastamalan Citymarket avasi ovensa

Odottavat tunnelmat. K-citymarket Sastamalan henkilökuntaa jännitti ennen h-hetkeä.

Sastamalan K-citymarket aukaisi ovensa torstaina kello 10. Kauppapaikan pihalle oli jo ennen aamukymmentä kertynyt runsaslukuinen väkijoukko.

“Enää ei Sastamalasta tarvitse lähteä muualle kaupoille. Jokainen K-kauppapaikka on erilainen, ja tämä Citymarket on räätälöity sastamalalaisten tarpeisiin. Elintarvikevalikoima laajenee Superiin verrattuna 5000 tuotteella. Kauppiaspariskunta Vesaset ovat tehneet suuren työn lähituotteiden saamiseksi valikoimiin”, lausui Keskon K-citymarket -johtaja Johanna Kontio avajaispuheessaan.

Kontion mukaan Sastamalan Citymarket on uusinta uutta. Myymälämiljöö sekä opastukset ovat uuden brändin mukaiset. Viikolla 16 lanseerataan muissa Citymarketeissa uusi vaatevalikoima, joka Sastamalassa jo on.

Nauhan leikkuussa muun muassa kauppias Outi Vesanen (toinen oikealta) Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg ja Keskon kauppapaikkapäällikkö Petteri Tastula.

 

Väkeä valui sisälle hypermarketiin tasaisena virtana.

 

Elisa Saarela ja Väinö Kranni viihtyivät avajaishulinassa. “Pakko oli lähteä heti aamulla katsomaan, mitä kaikkea Citymarket pitää sisällään. Cittari tuo kivaa vaihtelua, käyttötavaraa saa nyt muualtakin kuin Tokmannilta.”

 

Marjatta ja Seppo Syrjälä olivat tulleet avajaisiin Kiikan Vehkakorvesta. “Kenkiä tuossa katseltiin, mutta ei nyt vielä otettu. Usein täällä Vammalassa käydään, niin piti tämäkin nähdä. Hyviä kauppoja on keskustassakin. Enää ei tarvitse lähteä Nokian tai Porin suuntaan.”

 

Uutuuden viehätys sai Merja ja Mikko Kulmala lähtemään avaisiin. “Siitä asti on tätä varrottu, kun päätös Cittarin rakentamisesta tuli julki. Meillä on iso perhe, ja isolla perheellä on isot tarpeet. Täältä saa kaikkea, ja ainakin tarjouksien perässä tullaan varmasti jatkossakin.”

 

Piia Ohrala ja Kalle Mäkelä olivat saapuneet tyttärensä Fannyn kera katsastamaan uuden hypermarketin. “Hienoa kun ei tarvitse enää lähteä Nokialle Cittariin. Varmaan keskitämme ruokaostokset tänne, elintarvikkeissa valikoima on vakuuttava.”

 

“Olemme satsanneet siihen, että hypermarketissa on helppo asioida. Opastuksissa näkyy myös käytännön vaatehuoltoon liittyvää tietoa”, kertoi Keskon K-citymarketjohtaja Johanna Kontio.

 

Jasu ja Sisu Irri seurailivat hulinaa tyytyväisinä ostoskärryistä käsin. Jasu nautti jogurttimaistiaisista.

 

Avajaistunnelmaa.

 

Pauligin Paula-tyttö tarjoili helpotusta kahvihampaan kolotukseen.

 

Kuinka paljon painaa merikrotti? Sitäkin avajaisissa saa arvuutella ja osallistua kilpailuun.

 

Sastamalan Citymarketin avajaiset kiinnostivat Yleisradiotakin.

 

Katso ja kuuntele videolta K-citymarket-johtaja Johanna Kontion avajaispuhe (kesto n. 3 minuuttia). Videot Pauliina Vilenius.

Kuka ehti ensimmäisenä uuteen marketiin?

Ilmapallot tekivät kauppansa marketin käyttötavaraosastolla.

Kahvi maistui ruokaosastolla.

Tarjoukset purivat, sillä kassat olivat ahkerassa käytössä.

 

    • avatar Kyl sun kelpaa

      Hienoa että Cittari viimeinkin tuli ja varmaankin kauppiaille sopii esittää toivomuksia jos jotakin tiettyä tuotetta haluaa valikoimaan lisää.
      Kyllä tämä kauppa on mahtava saavutus tänne vaikka nämä 3 vastarannan kiiskiä sitä vastustivat ja hidastivat hanketta vuosia mutta oikeus taas voitti ja Cittarista saamme olla ylpeitä tällä paikkakunnalla. Toivottavasti nämä 3 kiiskiä ei näytä siellä namaansa sillä kullä kaikki muistavat ketkä olivat kehityksen jarruna.Ainakaan itse en heitä halua nähdä koko paikkakunnalla.

    • avatar Valinnanvapaus

      Kaikille Nurisijoille. Mikä on hyvä kauppa, mikä ei. Mikä on hyvä valikoima, mikä ei. Mikä on… Kaikille ei mikään koskaan riitä. Kaikissa asioissa muutenkin/muutenkaan. Mitenkään ottamatta kantaan kys. liikkeen palveluihin/valikoimiin – jos olette tyytymättömiä/tyytyväisiä, mihinkään tai minkään paikkakunnan palveluihin – etsikää itsellenne sopivat, sellaiset “ehkä löytyvät” sinullekin 🙂 . Please. Ystävällisesti 🙂 Ja vielä muutama / / / 😉

  • avatar Janne

    Hyvin on kyllä valikoimaa, mutta väärin lukee jutun alussa etteikö tarvitsisi lähteä pidemmälle cittariin, sillä elektroniikka,pc,tuonti tuotteet laahaa ainakin näin avajaispäivänä. Eli vielä saa esimerkiksi hiiret ja kuulokkeet hakea nokian cittarista, sillä valikoimaa on siellä enemmän kuin yksi tuote.

      • avatar Janne

        No lähinnä palautetta. Eihän sitä muuten voida esimerkiksi valikoimaa parantaa?

      • avatar Janne

        Kyllä, mutta odotin saavani vain samaa valikoimaa kuin muualla citymarketeissa. Parempia sieltä saa, mutta varmasti valikoimaa tulee vielä lisää 🙂 vasta ensimmäinen päivä. Muuten kauppa näytti kyllä hyvältä!

    • avatar soso

      Ei pidä heti kitistä pienistä varmaankin tuotteita tulee lisää ja kuka niitä laitteita jatkuvasti ostaa jos ei ole mieleistä hakee sit verkkokaupasta tai tilaa netistä.

  • avatar Risu-ukko

    Hyvin oli ainakin elintarvikkeita! Tuonti tuotteita toki oli vähemmän kuin muissa citymarketeissa.

    • avatar Nimetön

      Tuontituotteita ei tarvita mihinkään siltä osin kuin kotimaista tarjontaa on olemassa.

  • avatar Nimetön

    Jospa oltaisiin tyytyväisiä eikä aina valitettaisiin jostain….! Hienoo kun saatiin cittari❤️

    • avatar Nimetön

      Hienoa kyllä! Ja varmasti valikoima myös muuttuu ajan myötä jos tarvetta sille on. Ja mielestäni palautetta saa antaa aina, oli se sitten positiivistä tai negatiivistä

  • avatar Esko

    Itse menen katsomaan hintatason. Tähän asti on pitänyt käydä Huittisissa ruokaostoksilla kun siellä on niin paljon halvempaa. Toivottavasti cittarin myötä hinnat laskee.

    • avatar Nimetön

      Tosi paljon halvempaa täytyy kyllä olla jos sinne viittii ajella. Laskeppa joskus paljoko menee bensaan rahaa ja kato sitten tuleeko kuinka palion säästöä.

      • avatar Esko

        Minulla on niin pieni kottero ettei se tuolla matkalla paljon bensaa vie. Ehkä vitosen edestä ja se kuittaantuu helposti. No eipä sinne maitopurkin takia viitti lähteä mutta isommissa ostoksissa on tullut ihan selvää säästöä. Muutenkin on mukava käydä joskus pois täältä Tyrväältä.

      • avatar Nimetön

        Esko, entäpä muut autoilun kulut? Renkaat, muut kuluvat osat, huollot, rikkoutunut tuulilasi Huittisten reissulla. Voit toki käydä Huittisissa ostoksilla, mutta halvempaa se ei ole.

      • avatar jaako

        Määkin käyn huittisisa, sieltä saa halpaa polttoainetta alle euron litra ja sitä palaa sillä reissulla alle 4 litraa, samalla säästömarkettiin edullisille ostoksille, jospa saatasiin vammalaanki sitä bio polttoainetta, niin ei sen tankkaamisen takia sinne tarvi ajaa, voi ne ostokset tehä täällä vammalasaki sitten

  • avatar Nimetön

    Ihan vaan vinkkinä, palaute kannattaa antaa suoraan kaupalle! 🙂

      • avatar Nimetön

        Ja nyt siis tarkoitan että mistä sillä että mist niitä kunnon merkkejä löytää? Ei mitään kiinan 30€ rimpuloita, vaan muissa citymarketrissa on esim razerin ja steel seriesin tuotteita jotka ovat laadukkaita. Näitä ei vammalasta saa mistään

      • avatar Muista Jimms

        Nimettömän pyytämiä parempia merkkejä Razer jne. saat Lounealta. Se myy kaikkea samaa kuin Jimms.

  • avatar Jappe

    Janne edellä ollee oikeassa siinä, että elektroniikkapuolella ollee puutteita, kuten hiiret ja kuulokkeet ovat yksissä malleissa tarjolla? Mutta Janne ei ehkä lukenut lehden juttua kokonaan, joten valikoima ollee liene ihan asiallinen tältäkin osin, koska valikoima kauppaan on kertoman mukaan rakennuttu kokonaisuudessaan juuri Sastamalalaisten asiakkaitten tarpeita silmällä pitäen. Eli jossakin on päätetty, että meikäläisille riittänee yksi hiiri- ja yksi kuuloketuotemerkki ja -malli? Näin tää on ymmärretävä?

    • avatar Janne

      Ilmeisesti asia on näin että yhdellä mallilla mennään! Toivotaan että tulee laajempaa valikoimaa että saa nopeasti myös omalta paikkakunnalta tarvittavat laitteet, eikä tarvitse lähteä tampere/nokialle

    • avatar Nimetön

      juu kyllä sitä yhrellä vallan mainiosti pärjää,pattereitaki voi larata,voi heko heko! Expert liike Jyskin tykönä on ihanan palveleva liike,neuvotaan ja myyjät ovat asiallisia. Täyden kympin paikka kodinkoneliikkeenä.

  • avatar Nimetön

    Neljä tuntia kulunut kaupan avaamisesta niin jo löytyi ensimmäinen valittaja. Missään muualla en ole törmännyt vastaavaan kateuteen, ilkeyteen ja negatiivisuuteen kuin täällä Tyrväällä. Jopa ulkopaikkakuntalaiset sen huomaa.

    • avatar Nimetön

      Missä täällä valitetaa? Palautetta hyvät ihmiset. Kai sitä saa ihmisellä mielipiteitä? Tai muita odotuksia kaupalle? Tai muita tarpeita? Ilmeisesti ei

    • avatar Risu-ukko

      Taidat itse olla negatiivinen ihminen kun mitään ei saisi sanoa? Eikai jonkun tuotteen laajentaminen tai lisääminen ole valittamista?

    • avatar Nimetön

      Kodinkoneliike on vallan eri asia,kuin ruokakauppa! Mietihän vähän.Ei siellä varmaan tiski-ja pyykkikoneita myydä.

    • avatar Nimetön

      valituksen valittaja ainakin – koettaisit nyt sinäkin olla hiljaa, jos ei ole tähdellisempää sanomista

  • avatar Nimetön

    Noloa avata kauppa jonka pihat on täysin keskeneräiset! Ja valmiitkin pinnat kuraiset. Koskakohan se lähde aukeaa?

  • avatar Nimetön

    Citymarket on aivan mahtava kauppapaikka. Laajat tuotevalikoimat, ystävällinen kauppiaspariskunta ja henkilökunta. Ainoa miinus kauppareissusta liikennettä ohjanneesta keski-ikäisestä mieshenkilöstä, joka käveli automme eteen ja ilmoitti tylyyn tapaan meille, että”MINÄ tiedän, että ette mene tästä pois kaupan pihasta. Kyllä tälläiset MINÄ tiedän öykkärit pitäisi laittaa käytöskursseille. Hän olisi voinut kyllä asiallisesti ilmoittaa syyn miksi valitsemamme reitti ei tälle itsevaltiaalle sopinut. Voi olla, että kohdalle saattaa sattua henkilö, joka tuntee lakipykälät, ja pystyy ohjeistamaan niin halutessaan myöskin tälläisiä öykkäreitä. Se kenen vastuulla ko. kaupan pihassa olevat ns. liikenteenohjaajat ovat, on syytä pitää käytännön oppitunti kohteliaasta liikenteen ohjauksesta. Kaiketi se keltainen liivi päällä ei oikeuta asiattomaan käytökseen.

  • avatar Öykkäröintiö ulkotiloissa

    Citymarket on aivan mahtava kauppapaikka. Laajat tuotevalikoimat, ystävällinen kauppiaspariskunta ja henkilökunta. Ainoa miinus kauppareissusta liikennettä ohjanneesta keski-ikäisestä mieshenkilöstä, joka käveli automme eteen ja ilmoitti tylyyn tapaan meille, että”MINÄ tiedän, että ette mene tästä pois kaupan pihasta. Kyllä tälläiset MINÄ tiedän öykkärit pitäisi laittaa käytöskursseille. Hän olisi voinut kyllä asiallisesti ilmoittaa syyn miksi valitsemamme reitti ei tälle itsevaltiaalle sopinut. Voi olla, että kohdalle saattaa sattua henkilö, joka tuntee lakipykälät, ja pystyy ohjeistamaan niin halutessaan myöskin tälläisiä öykkäreitä. Se kenen vastuulla ko. kaupan pihassa olevat ns. liikenteenohjaajat ovat, on syytä pitää käytännön oppitunti kohteliaasta liikenteen ohjauksesta. Kaiketi se keltainen liivi päällä ei oikeuta asiattomaan käytökseen.

  • avatar Savu

    Elämän suurimmat ongelmat, öykkäröivä mies ja kuulokevalikoima. Hohhoijaa.

    • avatar Möykkäröivä mies

      Öykkäröivä mies ja kuulokevalikoima.

      Tuohan kuulostaa ihan Tatu ja Patu -seikkailun nimeltä…

  • avatar reijo

    No, minäkin menin katsomaan mitä Sittari tarjoaa. Katselin farkkuja,ja niitä en itse löytänyt.Siihen tuli apuun joku myyjä,eikä hän tiennyt myöskään mitään.Hän sanoi,että ne ovat sellaisia “kausituotteita” siis farkut, että tulevat sitten joskus.Sanoin,että niin, niitähän käytetään läpi vuoden. No ei löytynyt miesten farkkuja, ja ehkä löytyy sitten ensi kaudella.Mun mielestä kauppa on minisittari, ja myyjä ei tiennyt yhtään enempää mistään,kuin minäkään.Sopii hyvin sinne takahikiälle,siis tuo sittari.

    • avatar Nimetön

      Olen samaa mieltä että pitäisi olla asiantuntevat myyjät mutta Citymarket ei siitä perusta.

  • avatar Nimetön

    surkea kauppa piha kesken .liikenteen valvoja joku eläkeläinen .mitä opimme ?kuka vei rahat?

  • avatar Nimetön

    Positiivinen yllätys, avajaispäivänä hyviä tarjouksia, eikä ihan yksittäin vaan monesta tuotteesta, mukavaa kun nyt on kahvittelupaikka kauppakeskuksessa, sitä en huomannut oliko kaupan keittiöllä ruokaa myynnissä, yleensä cittareissa voi ostaa annoksia.
    Kyllä tuolla viihtyy, kunhan ei tule epämääräisen väen notkumispaikkaa aulaan!
    Vanhukset oli jo kotiutuneet peliluolaan eläkkeitään syöttämään RAYlle!

  • avatar ÄnCee

    Kyllä se tästä taas rauhottuu kun alkuhulinat on ohi. Yleinen hintataso ko. ketjunkin puljuissa jatkossa ratkaisee.

  • avatar eräs vartia pirkanmaallta

    järjestyksen valvoja on aina oikessa. huomasin teidän ajotyylin ei mitään hajua mistä ajaa ulos

    • avatar Nimetön

      vai vartia ! Kuulehan, jos tarkoitat vartija, tuossa oli kirjoitusvirhe !
      tekijästä kirjoitettaessa, vrt haltija, tekijä – ei haltia, ei tekiä

      • avatar Vilho Vartijainen

        Niin siis vartijan kelpoisuusvaatimuksiinhan nimenomaan kuuluu, että kirjoittaa ammattinsa muodossa ‘vartia’. Lisäksi lauseen aloittaminen pienellä kirjaimella on plussaa.

  • avatar Nimetön

    CM:ssa on aina ollut hyvä ruokapuoli mutta käyttötavarapuoli on edelleen halpatuontia joka ei vuosiin ole ollut laadukasta johtuen ketjun sisäänostajista.Lisäksi ei vuosiin ole panostettu henkilökunnan vaatetukseen vaan aina ne hirveät kuumat vaatteet.Samoin vuosikymmenet olleet mammutit…Olisi aika vaihtaa johtoa ylemmällä tasolla.Kaiken kukkuraksi CM harrastaa ikärasismia. Henkilökohtaisesti menen muualle.

    • avatar hölkynkölkyn

      Nuori vaimosi edelleen ruokapuolen johtotehtävissä. Itse sait vanhempana henkilönä kenkää ketjun sisäänostajana jo vuosia sitten ja sen jälkeen onkin mennyt CM:lla kaikki huononpaan suuntaan. Irtisamisesta johtuen sinun oli sitten henkilökohtaisesti pakkokin mennä muualle. Onneksi et sentään vallan kamalasti katkeroitunut.

  • avatar Nimetön

    Eräs vartija Pirkanmaalta. Se kyllä tuli selväksi, että, luulet ainakin olevasi oikeassa. Kyse oli kuitenkin siitä olisitko voinut esittää asiasi kohteliaasti, koska emme millään tavalla ole rikollisia henkilöitä emmekä vähä-älyisiä, kuten kommentissasi annoit ymmärtää.”Oikeassa” olemisesi ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä asiaa, että käytöksesi oli ala-arvoista. Muuta hyvä ihminen käytöstapojasi,kun et tiedä kenen kanssa milloinkin olet “oikeassa”, sillä herra se on herrallakin.

  • avatar Einari Narinari valivali

    En ole vielä käynyt,enkä mene kun ei ollut ämpäreitä jaossa avajaisissa.Oliko edes taikuria?Sitten kun tulee kaalimadon konsulentti esittelemään uusia leluja niin sitten voi vilkaista valikoiman.

    • avatar Nimetön

      Eikös Häijää ole Sastamalaa? Tarkoitit varmaan Vammalan tai Roismalan kauppakeskusta? Ei kannata aliarvioida Häijäätä, sehän on Sastamalan kasvukeskus, alue, jolla on parhaat mahdollisuudet kehittyä.

  • avatar Halpaa vai ei??

    Tuli käytyä kans Cittaria katsomassa. Olihan tuota sakkia tungokseen asti. Päätinpä siis minäkin tutustua esim. palvelutiskiin, jossa teinkin aikamoisen huomion. Kivikylän porsaan nk. rimpsuluut maksoivat 8,99 €/kg. Aikamoista kusetusta, etten sanoisi. Itse Kivikylällä Huittisissa maksaa kilo noita 4,95 €/kg. Ei näin……

  • avatar Nimetön

    Kyllä Cittari näytti ihan mukavalta, siinä määrin kuin siinä tungoksessa pääsi näkemään ja kulkemaan. Ostettavaa kyllä löytyi, sekä kahvi- ja makkaratarjoilut sekä muut maistiaiset. Yllätys paljastui vasta parkkipaikalla, kun jotkut autoilijat olivat “pussittaneet” rivin autoja. Ehkä ajokortti oli saatu arpajaisista, kun ei taju sano, että kolme riviä autoja peräkkäin ei toimi! Keskimmäisen rivin autot ei pääse pois.
    Vartija tarvittiin paikalle selvittämään asiaa.

  • avatar Nimetön

    Minä kuljin tänään naishenkilön perässä, joka oikein ostoslistan kanssa tuli kärryineen. Kuulin jossain vaiheessa kun hän sanoi, että täältä ei löydy minulle mitään sopivaa! Niin, että kyllä pitää olla kranttu tai sitten on ihan väärässä kaupassa. Yhteen edelliseen kommenttiin palatakseni, niin Kaalimadon tuotteita ei ollut. Tuskin tämäkään mummeli niitä haki, mutta jäin miettimään, että mitä hän oikein haki? Vai oliko hän “ammattivalittaja”, niinkuin tuntuu olevan moni aikaisempi kirjoittajakin!

  • avatar Nimetön

    Uimahalli sopisi hyvin Citymarketin naapuriin. Nyt vaan kaupunki päätöksiä kehiin!

  • avatar Nimetön

    Onkohan tuo oikein paikallista muotia sekaantua kaikkeen – kytätä ja kuunnella toisia ja sitten kirjoittaa äkkiä raportti palstalle ja vielä juputtaa valittajaksi… ??

  • avatar Nimetön

    hömpän pömppää nää kirjotukset täällä on katelliset pers aukiset vaan kirjoittelee huvikseen .kuten minäkin .mutta tyrvääläiset haistakaa joku .

  • avatar Eila

    Hyvä kun kauppa saatiin vihdoin ja viimein avattua!Ruokapuoli on aivan mahtava, valikoimaa runsaasti ja uusia tuotteita paljon. Ihmettelin henkilökuntaa,kovin vaikuttivat uudet olevan ei asiakasystävällisiä.Superissa on aivan huippu henkilökunta ollut aina joten nämä uudet olivat kuin toiselta planeetalta.Asiakkaita pitäisi tervehtiä ja pieni hymykin kuuluisi asiaan.Hakijoita on ollut varmasti todella paljon ja tuntuikin että kaikki valitut ovat hiljaisia ujoja hyssyköitä.

    • avatar Nimetön

      Kaikissa pienimmissäkin kaupoissa on ollut ennen Cittaria niin ylitsevuotavan runsaat tarjonnat ainakin ruoasta, että ihmetellä täytyy, jos joltain on jotain puuttunut! Mitä te ihmiset oikein odotatte?! Pitääkö joka ruokaohjeen eksoottisin aines olla tarjolla?! Uusi tuote: Mikä se on muu, kuin kauppakonseptin keksimä rahastuskeino? Joku reseptikeksimö täytyy olla jossain…Vakavasti puhuen: Vanhat kotimaiset tuotteet, reseptit ja konstit kunniaan. Siihen ei tarvita miljoonamarketteja.

  • avatar Liikennesäännöt

    Ajattelin aina etukäteen, että Cittarin avajaisviikonloppuna me sastamalalaiset olemme niin iloisia että. Toisillemme vain hymyillään yms. Nyt lauantaina meinasin kuitenkin jäädä auton alle suojatiellä. Autoilija kiihdytti oikein, pelkäsin jo, että käy kuten Ruotsissa. Oli suojatiellä meinaan muitakin. Peugeot OJI-620 oli koitua kohtaloksemme.

  • avatar Kaupan asiakas

    Taitaa olla vammalalainen suunnittelija pihassa pikkulapsikin osaisi ajatella turvallisuutta mutta ei tämä ketä suunnitellut pihan.kauppa hyvä mutta piha ei toimi noin sellaiset kurakourut pois ja jalankulut väleihin.joku jää vielä pihassa alle!

  • avatar Nimetön

    Ei nyt kauheesti kannata intoilla pysäköinnistä ja uusien myyjien hymyilemättömyydestä, alku on usein vähän jäykkää ja hankalaa.
    Superi oli ihan hyvä paikka ystävällistä henkilökuntaa myöden. Kyllä tämä Cittari on pienen ajan päästä päässyt “uomiinsa” ja asiat luistaa. Ei siinä avajaistungoksessa ollut myyjilläkään helppoo!

  • avatar Nimetön

    Tavallinen ruokakauppahan tuo… vähän isompi kuin kylällä on totuttu. Ihmettelen tätä intohimoista keskustelua aiheesta. Aivan kuin tyrvääläinen ei olisi koskaan poistunut paikkakunnalta ja mitään muuta nähnyt…..
    Mites jos ne jotka ei välitä ko. kaupassa käydä, kävisi jossain itselle mieluisassa? Ja jos ei paikkakunnalta löydy itselle sopivaa niin kävisi sitten jossain muualla….

  • avatar Tyrvään Tytti

    Suosittelen Tampereen Stockmannia, Käyn niin usein kuin mahdollista, eli n. kaksi kertaa viikossa. Laatutavaraa vaatteissa, kosmetiikassa ja herkuissa. Siellä myös asiakasta palvellaan hymyssäsuin.

  • avatar mäxä

    Ihan ok kauppa. Valikoimaa ruokapuolella riittävästi, erikoisempia oluitakin hyvin. Kokonaisuudessaan positiivinen juttu!

    • avatar Nimetön

      Jaaha onko mäxän hermo menny uimahalli keskustelusta kun alkaa alkoholisoitumaan, kanttaa kaljaa kotiin pilvin pimein.

  • avatar haisuli

    Miksi tämä Sastamalan Citymarketin avajaiset video päätyi myös TV uutisiin jos ihmisiä välttämättä ei halua kuviin.
    Silloin kun Sastamalaan tuli Jysk video voisi poistaa ei kuvata eikä videoita enään ilman lupaa.

  • avatar mäxä

    16.21, Miksi minulta nyt hermo menisi? Kun tietää olevansa oikeassa, ei tarvi kun hymyillä. 3 erikoisolutta, köyhälle sekin voi olla pilvin pimein. Meille muille ei. Käynnistä sinäkin se corollasi ja tuu käymään oikeassa kaupungissa ja oikeassa kaupassa. Mutta vältäthän ruuhka-aikaa, teikäläiset kun ei oikein osaa noita liikennesääntöjä.

  • avatar Nimetön

    Ihan hyvä kauppa ja toki varsinkin ruokavalikoimaa hyvin. Toki on sanottava että jo Superissa oli hyvä valikoima ja s-marketissa. Käyttötavaroissa ja vaatteissa ym. valikoimat ei ole kovin isoja, muttei ne juuri kummempia ole muissakaan cittareissa. Lapsiperheellisenä voi todeta että lastenruokia ja -tarvikkeita sekä leluja on ihan mukavasti. Eiköhän kaupan vahvuus tule olemaan siinä että samassa yhteydessä on muitakin palveluja ja liikkeitä, eli väkeä on liikkeellä. Cittari ei hinnoillaan pärjää ruokakauppojen välisesti Lidlille eikä s-marketille. Ruokaostokset suoritetaan meidän perheessä edelleen pääosin s-marketissa. Joissakin tuotteissa hintaero on melko suuri K-kaupan tappioksi.

  • avatar Nimetön

    Liian suuri ja kallis ruokakauppa tavalliselle hintatietoiselle asiakkaalle. Vain apteekkia tulen tästä kolossista eniten tarvitsemaan. Senkin voisi oikeastaan hoitaa pohjoispuolella…kannattaisi sitäkin puolta.

  • avatar Nimetön

    Vaateosastoa hehkutettiin kovasti ennen avajaisia, mutta on kyllä todella surkea vielä viikko avajaisten jälkeenkin. Nokian cittarissa on huomattavasti paremmat vaatevalikoimat. Siihen todella toivoisi pian parannusta. Kenkäpuoli sensijaan oli oikein hyvän oloinen ja siellä hinnatkin suht. kohdallaan.
    Ruokaosasto on ihanan avoin ja tuotteet selkeästi merkitty. Tosin kun hakee ne pari maitopurkkia, ei mitenkään viitsisi kävellä koko kauppaa päästä päähän, koska olen tyyppi, joka ei tee heräteostoja matkalla, haen sen mitä olin ajatellutkin.
    Ja mitä tulee hintoihin, ikävä kyllä cittari on edullinen vain tarjouksien osalta. Muuten ruokakassi on paljon kalliimpi, kuin muut kaupat.
    En usko, että tulen vakiasiakkaaksi, poikkean joskus tarjouksen perässä tai hakiessani jotain erilaista tuotetta. Mutta menestystä nyt kuitenkin kaikille kauppiaille.

Kommentointi ei ole käytössä.