Pohjaveden merkittävä pilaantuminen Hyynilänkankaalla ei todennäköistä

Sastamalassa Mouhijärvellä Hyynilänkankaan pohjavesialueella tapahtui perjantaina aamulla onnettomuus, jossa ympäristölle vaarallisia kasvintorjunta- ja kyllästysaineita joutui maastoon. Pohjaveden merkittävä pilaantuminen ei ole todennäköistä.

Alueelta otettu alkuviikosta ensimmäisiä näytteitä pohjavesiseurantaa varten. Näytteitä otetaan sekä maaperästä että pohjavedestä. Tulokset valmistuvat aikaisintaan loppuviikosta.

Aineiden mahdollinen imeytyminen pohjaveteen kestää olosuhteista riippuen päiviä tai viikkoja. Seurantaa jatketaan vielä muutamien viikkojen ajan, jonka jälkeen seurannan jatkon tarvetta arvioidaan uudelleen.

Onnettomuuspaikka on Hyynilänkankaan vedenottamon kaivon arvioidulla vedenmuodostumisalueella. Rekan perävaunu kaatui pientareelle. Turman takia vedenotto kaivosta keskeytettiin varmuuden vuoksi.

  • Nimetön

    Onhan se hyvä, että kansalaisten janoisille huulille, tarjotaan pohjavettä hörpättäväksi. Entäs sitten, jos sitä pohjavettä ei saadakkan? Vieraan vihollisen sabotaasi, tai siihen verrattava kriisi. Onko Sastamalassa riittävän korkea valmius tehdä juomavettä pintavedestä? Ja suuria määriä. Niin, onko sitä valmiutta?

  • Nimetön

    Sastamalassa vesi on huippukallista, miksi? Vesilaitos tekee reilusti voitollista tulosta. Illon vesihuolto-osuuskunta joka kattaa suuren osan Sastamalan haja-asutusalueesta, on sitonut vedenhintansa Sastamalan veden hintoihin. Mihin Illon vesiosuuskunta kerää rahaa, eikö senkin vesi ole kallista silloin myös? Turha sanoa että investointeihin, kun samalla uusien liittyjien liittymismaksut ovat kokoajan nousseet. Eikö uudet liittyjät tällöin maksa investoinnit? Ei ole kovin hyvää mainosta Sastamalalle esim. monilapsisen perheen silmissä jos vedestä saa maksaa itsensä kipeäksi. Lapsiperheissä kun vettä yleensä kuluu paljon.

    • Nimetön

      Miksikö Sastamalan vesi on huippukallista? No kun ei ole, samalla hinnalla muuallakin vettä myydään, jos on pitkiä linjoja ja harva asutus. Jätevesi on vielä kalliimpaa osin samoista syistä, osin Huittisten siirtolinjan ja puhdistamon rakentamisen vuoksi. Usko tai älä, minulla oman kaivon vesi oli tuplasti kalliimpaa rakennuskustannuksien, pumpun ja raudanpoistolaitteiston vuoksi. Myös jätevesijärjestelmän, harmaavesien imeytyksen ja vessavesien umpisäiliön kustannukset olivat moninkertaiset kaupungin liittymähintaan verraten.Jätevesisäiliön tyhjennys kolme kertaa vuodessa maksoi viitisensataa per vuosi. Pumpun ja muun laitteiston uusimisen tullessa kohdalle vaihdoimme edullisempaan ja helpompaan kaupungin vesi- ja viemärilaitokseen. Eikä todella kaduta.

  • Nimetön

    katoppa otsikkoa; merkittävä pilaantuminen ei todenäköistä, mihin se raja oikein näissä ilmoituksissa vedetään, ainahan selostuksissa noin lukee, puhutaan sitten vaikka säteilyannoksista , ei aiheudu haittaa – vaan kuinkas se mahtaakaan olla…?

  • Nimetön

    Voisi siis tulkita, että JONKIN ASTEISTA pohjaveden pilaantumista on tapahtunut. Kuinka paljon siis rikkaruohomyrk-kyä juomavedessämme on?

  • Nimetön

    Niin, kyllähän näitä vertailuja on ihan julkistettu aina silloin tällöin ja Sastamalan vesi on lukeutunut kalleimpiin. Miksi kerätään “liikaa” rahaa ja tehdään sitten huipputulosta kuntalaisten rahoilla? Vettäkin on aika paha kuluttajan kilpailuttaa…. Tiedän kyllä että omakin vesi aiheuttaa kustannuksia varsinkin rakennusvaiheessa, mutta haja-asutusalueella liittymät osuuskunnan verkkoon on kyllä paljon kalliimpi kuin vastaavat kaupunkialueella.

Kommentointi ei ole käytössä.