Kortitta ratissa Vammalassa

Sastamalassa Vammalassa kärähti ajokortiton kuljettaja keskiviikkona iltapäivällä puoli neljän aikaan.

Poliisi tavoitti henkilöautolla liikkeellä olleen 39-vuotiaan miehen Liekolankadulta.

Ajo-oikeudettomia kuljettajia jäi Pirkanmaalla kiinni yhteensä kuusi.

  • Nimetön

    Eihän enään millään ole mitään väliä Sipin aikana. Autoissa ei tarvi olla takavaloja, ei vilkkuja käytetä ja seuraavaksi varmaan ei ajovalojakaan tarvi käyttää edes pimeellä. Tuo kortitta ajaminen on ihan muotijuttu. Hyvä hallitus!

    • Nimetön

      kyllä nyt osoitat palautteen väärälle instanssille – kyllä toi tyhmä ajovaloasia on ihan kyllä Eu:n velvoittamaa – tyhmin temppu mitä voi Pohjolan olosuhteissa autoiluun säätää, ottamatta alueemme erityisolosuhteita mitenkään huomioon

  • Nimetön

    Rangaistus pitäisi olla paljon isompi mikäli henkilöllä ei ole koskaan ollut ajokorttia. Melkoinen pyydys jos ei ymmärrä yhtään edes liikennesääntöjä.

  • Ei anteeksiantoa

    Kyllä kaikkein suurimman rangaistuksen pitäisi saada ammattiautoilijan ja ammattikuljettajan.Mutta ei,Suomessa siitä saa alennusta koska työssään hän tarvitsee korttiaan.Minun mielestän ,päinvastoin ,hänen pitäisi olla fiksumpi jo leipäpuunsakin vuoksi.Minun siskoni on Vammalassa, autolla, tappanut ammattikuljettaja.

  • Nimetön

    Ei se paikkakunnan syy ole jos siskosi on autolla tappanut ammattikuljettaja.
    Ja miten liittyy tähän uutiseen.
    Miksi ihmiset pitäisi laittaa ammattinsa vuoksi eri arvoiseen asemaan liikenteessä?????
    En ole käynyt mitään koulua kyseiseen ammattiin,olenko harrastelijakuljettaja?

  • Oletin

    Ammattiautoilija liittyy tähän juttuun siten,kun lehdessä oli mielipide,että isomman rangaistuksen pitää saada sen jolla ei ole ollut koskaan korttia.Samoin vain oman mielipiteeni asiaan kun näistä rattijuopoista ja heidän toilailuistaan on muutenkin Vammalassa ollut juttua näinä aikoina .Ei olekkaan Vammalan syy että se tapahtui Vammalassa,vaan tietenkin sen ammattikuljettajan joka ajoi humalassa kotiin kävelevien tyttöjen päälle.Kannattako saivarrella näin vakavassa asiassa.Kuulut ehkä nuorempaan sukupolveen,ettet muista tätä asiaa.Minä en ole unohtanut ikinä.Oletan,että ammatikseen autoa kuljettava on fiksumpi kuin ns sunnuntaiajaja..Pitäisi ainakin olla.

  • Tommi Hurmiola

    Kuka löi ja ketä? Kuka löi ensin? Millä löi? Löikö lujaa?

Kommentointi ei ole käytössä.