Viikonloppuna järjestetyt Sastamala-messut Vexve Areenalla onnistuivat hyvin.
Toista kertaa pidetty tapahtuma keräsi kahden päivän aikana yhteensä noin 2360 kävijää. Messuille tuli yleisöä Sastamalan lisäksi muilta paikkakunnilta. Viikonlopun kokemusten perusteella kaupunki järjestää tapahtuman jälleen keväällä vuonna 2019.
“Kävijämäärälle asetetussa tavoitteessa emme täysin onnistuneet. Kahden vuoden takainen lähes 3 000 kävijän raja ei tänä vuonna rikkoutunut. Sastamalassa tapahtui viikonloppuna paljon ja aurinkoinen sää sai varmasti monet pysymään pihoilla ja mökeillä. Toisaalta yleisö liikkui tasaisemmin ja monen näytteilleasettajan mielestä tämä oli parempi kuin suuret massat messukäytävillä”, kertoo Sastamalan kaupungin viestintäpäällikkö Johanna Kurkikangas.
Messujärjestäjät onnistuivat Kurkikankaan mukaan muissa tavoitteissa erittäin hyvin. Erittäin tyytyväisiä järjestelyihin, esiintyjäkattaukseen ja koko messujen tarjontaan olivat sekä kävijät, näytteilleasettajat että esiintyjät. Myös messujen markkinointi sai kiitosta.
Sastamala-messuilla oli mukana lähes 70 näytteilleasettajaa ja esillä oli monipuolisesti paikallisten yrittäjien ja yritysten sekä muiden toimijoiden tarjontaa. Yrittäjät osoittivat suurta kiinnostusta messuja kohtaan ja messupaikat myytiin loppuun. Tuote- ja palvelutarjonnan lisäksi messupäivien aikana oli mahdollisuus nähdä ja kuulla teema-alueisiin liittyviä esityksiä.







2400 renkaitten potkijaa ei oikeasti tällaiseen riitä. Ja miksi mennä tämmöisille messuille ?
Kiitos messuista.
Pääsylippu oli 5 euroa ja alle 16 vuotiaan vanhempien seurassa ilmaiseksi. Pysäköinti taisi olla maksuton..messupaikat myytiin loppuun.
Toisaalla keskustellaan pitäisikö kirjapäiville olla pääsymaksu.
Kannattaisi nyt ainakin kysyä näytteilleasettajilta miltä tuntuisi 10 000 vierasta jos tuo pääsymaksu olisi pois.
Kovin köyhän kuvan messut antoivat sastamalasta ja sen yrityksistä, jos niitä todella on noin vähän mitä messuilla oli esillä on kyseessä kylä joka ei todellakaan ole yritysystävällinen.
Koitapa nyt tunkea tuonne Areenalle isompi määrä yrityksiä, niin ei tarvitse enään koittaa käytävillä kulkea törmäilemättä. Messut oli juurikin sopivan kokoiset, mutta ainahan täytyy narista, eikös. 🙂
Ei pääsymaksuttomuus ole näytteilleasettajan kannalta tärkeä. Ostovoimaiset vieraat maksavat sisäänpääsyn mielellään. Ilmaistapahtumat tuovat kyllä väkeä paikalle, mutta se ei välttämättä tarkoita kaupantekoa.
Ja miksi tapahtumien pitäisi olla ilmaisia? Kuka olettaa, että halli saadaan käyttöön ilmaiseksi, sähköt olisi ilmaisia, vesi ilmaista…
Hienot messut, kiitos!
Esiintymislavan ohjelma oli antoisaa!
Tuntuu kovin pieneltä määrältä tuo osallistujien luku.Tässä vaan aattelin niitä aikoja kun pikkuruinen Äetsä piti omat ÄETSÄN MESSUT joka oli todellinen jymymenestys oli meinaan kansaa liikkeellä 5500 kävijää.Olivat loistoaikoja.
Minulle messut toivat iloista mieltä ja paljon nähtävää. Eniten sydäntä lämmitti PEIKKOVUORI ja Anne-Mari Finskan asiakaspalvelutaito. Olkaa iloisia että kaupungistanne löytyy todellinen mestarirunoilija. Kaikki purnaajat lukekaa Finskan runo ajatuksella. Kenties siitä olisi oppia monelle. “Ilo löytyy itsestäsi, ilo asuu sisälläsi, ilo tulee ajatuksestasi, ilo istuu vierelläsi”. (Kiitos vielä runokorttien jälkitoimituksesta naapurikuntaan.)